TPS kiinnitti uransa avausmaalin hirmulaukauksella iskeneen lupauksen – ”Tuntuu mahtavalta”
Kuva: Juha Tamminen
TPS tiedotti keskiviikkona kotisivuillaan, että seura ja pakki, arkistokuvan Aleksi Anttalainen, 21, ovat solmineet kahden vuoden jatkosopimuksen.
Turussa syntynyt ja kaupungin kiekkokoulun läpikäynyt pelaaja on ottanut tällä kaudella paikkansa TPS:n kokoonpanosta. QMJHL:ää Kanadassa parin kauden ajan pelannut Anttalainen on iskenyt syksyllä 16 pelissä tehot 1+2=3 (+3).
– Tuntuu mahtavalta jatkaa TPS:n paidassa ja olla mukana rakentamassa uutta aikakautta. Turkulaisena pelaajana TPS-paidan kantaminen on minulle kunnia-asia, Anttalainen viestitti.
TPS:n pelaajakoordinaattori Tomi Kallio mukaan seurassa ollaan erittäin iloisia siitä, että oma kasvatti jatkaa tutuissa maisemissa.
– ”Allu” on mennyt eteenpäin alkukauden aikana ja uskomme hänen kehityksensä jatkuvan samaan suuntaan tulevina vuosina,
– Anttalaisen vahvuudet ovat loistava luistelu ja kova kamppailupelaaminen, joille on käyttöä tämän päivän jääkiekossa.
Alle 18-vuotiaiden MM-hopeamitalisti avasi Liigan maalihanansa äskettäin Pelicansia vastaan mielettömällä laukauksella. Näet maalista videon täältä.
LUE MYÖS:
- Urheilucast: Tappara jahtaa Leijonista tuttua huippunimeä – ”Ei savua ilman tulta”
- Floridan uusi supertähti ei katsonut hyvällä Aleksander Barkovin kohtelua paluupelissä – heitti hanskat välittömästi
- Sami Kapanen uskoo Liigan päävalmentajamarkkinoiden muuttuneen
- Lisää suomalaisväriä Floridaan! Panthers sopimukseen jokerikasvatin kanssa
- Konsta Helenius otti ison kehitysloikan – NHL-valmentaja vakuuttui MM-kultasankarista
- Suomalaishankinnalta hurja SHL-debyytti – takoi tehot 3+1
- Nyt puhuu Jori Lehterä – jätti oven paluulle auki
- Jori Lehterä lopetti yllättäen – näin Olli Jokinen reagoi
- Urheilucast: Jori Lehterän ura ohi!
- Jori Lehterä katosi – HIFK:n riveissä nähdään uusi kasvo
- Lisää suomalaisväriä Floridaan! Panthers sopimukseen jokerikasvatin kanssa
- Sami Kapanen uskoo Liigan päävalmentajamarkkinoiden muuttuneen
- Patrik Laineen NHL-sopimus tökkää NHL-luotsiin – ”Ei ole järkeä”
- Suomalaishankinnalta hurja SHL-debyytti – takoi tehot 3+1
- Konsta Helenius otti ison kehitysloikan – NHL-valmentaja vakuuttui MM-kultasankarista
- Nyt puhuu Jori Lehterä – jätti oven paluulle auki
- Jokerit pisti heti tuulemaan – uusi mies sisään, floppi sai lähteä