Aluehallintovirastolta kurja tiedote: Liigapelit pelattu keskiviikon jälkeen – ”Tarkoituksena on pelata täysi runkosarja”
Kuva: Juha Tamminen
Lukko ja Ässät ovat vielä torstaihin asti sellaiset liigaseurat, jotka saisivat järjestää kotipelejään, mutta näidenkin osalta laulu loppuu 3. joulukuuta.
Aluehallintovirasto kertoi tiedotteessaan, että Lounais-Suomessa saa järjestää korkeintaan 20 hengen yleisötilaisuuksia 3. päivästä alkaen. Suomeksi se siis tarkoittaa sitä, että Ässät ja KooKoo pelaavat Porissa vielä keskiviikkona, mutta torstaista eteenpäin pelit on pelattu.
Kyseinen päätös on voimassa jouluaatonaattoon asti. Liigaottelut jatkuvat tuoreimpien tietojen mukaan joulun hujakoilla. Sitä ei toki kukaan voi tietää, mihin suuntaan koronaviruksen toinen aalto menee. Liiga tiedotti olevansa tauolla 19. päivään asti.
– Olemme tehneet syksyn mittaan paljon töitä varmistaaksemme yleisön, pelaajien ja työntekijöiden turvallisuuden ottelutapahtumissa ja onnistuneetkin siinä työssä hyvin. Nyt kuitenkin virustilanne on muuttunut usealla alueella huonompaan suuntaan, joten rajoitukset ovat ymmärrettäviä. Ilman yleisöä pelaaminen ei kuitenkaan ole meille taloudellisesti mahdollista, Liigan hallituksen puheenjohtaja Heikki Hiltunen kertoi sarjan sivuilla julkaistussa tiedotteessa.
– Uskomme, että tautitilanne saadaan hallintaan nopeasti näillä toimenpiteillä ja pääsemme jatkamaan runkosarjaa. Tarkoituksena on edelleen pelata täysi runkosarja.
Edit klo 15.08: Täydennetty Hiltusen kommenteilla.
LUE MYÖS:
- Jokereilta kova ratkaisu katsomoon komennettujen tähtien suhteen
- Pelicansille tipahti surkeita uutisia ennen Jokerit-ottelua!
- Jokereissa kuohuu – kolme tähtihankintaa heivattiin katsomoon
- Urheilucast: Liiga-jätti lähti Jori Lehterän perään – ”Sauna ei tule kylmenemään”
- Nyt näyttää pahalta – Liiga-seuran karmeat talousluvut julki
- Se oli siinä – Kärppien seuraikoni päättää pelaajauransa
- IS: Jori Lehterä teki ratkaisunsa loppukaudesta – HIFK:lle jäi arvokas kortti
- IS: HIFK havittelee Jori Lehterän tilalle jo uutta hankintaa – ”Sitä työstetään”
- Liiga-seura teki löydön vapailta markkinoilta – ”Tosi innoissani tulen”
- Urheilucast: Jori Lehterä loikkaamassa Jokereihin? ”Tunnustellut saatavuutta”

- Urheilucast: Tappara jahtaa Leijonista tuttua huippunimeä – ”Ei savua ilman tulta”
- Jukka Jalosen nimi liitettiin Jokereihin – kommentoi IS:lle: ”Mähän oon ilmoittanut”