KHL:n suomalaisluotsi paljastaa: Näin Jokereista ja Ilveksestä tuttu konkari napattiin – ”Emme miettineet kovinkaan kauan”
Kuva: Salavat Julajev Ufa
Takavuosilta Ilveksestä ja Jokereista muistettava hyökkääjä Geoff Platt siirtyi hiljattain KHL:ssä Salavat Julajev Ufan riveihin.
Aiemmin edustamastaan Avtomobilist Jekaterinburgista lähtöpassit saanut Platt pelasi tiistai-iltana ensimmäisen kamppailunsa uuden seuransa riveissä ja onnistui heti kertaalleen maalinteossa ufalaisryhmän kaataessa Dinamo Minskin peräti 8-3.
Salavatin päävalmentaja Tomi Lämsä paljasti kamppailun jälkeen miten Avtomobilistissa kuluvan kauden 28 ottelussa vaatimattomat 6 (3+3) tehopinnaa iskenyt Platt päätyi seuran haaviin.
– Päätimme asiasta yhdessä seurajohdon kanssa. Markkinoilla ei ole kovinkaan montaa hänen tapaistaan kokenutta pelaajaa, joten emme miettineet kovinkaan kauan, Lämsä totesi Championatin mukaan.
Suomalaisvalmentaja kertoo ufalaisten tietävän myös syyn siihen, miksi Platt jätti Avtomobilistin.
– Tällaisessa tilanteessa saimme tietää miksi hän lähti, mutta en kerro syytä. Hän voi kertoa kaiken itse jos haluaa, Lämsä totesi.
Kanadalainen Platt sai myös Valko-Venäjän kansalaisuuden 2012 ja on edustanut maata jo lukuissa arvokisoissa.
35-vuotias konkarihyökkääjä on kiekkoillut KHL:ssä 568 ottelua runkosarjassa (171+141=312) ja 76 pudotuspeleissä (21+14=35). Jokereissa hän pelasi 2018-19 summaten 60 ottelussa 24 (11+13) tehopinnaa.
Suomessa hänet muistetaan myös Liigasta Ilveksen väreistä kaudelta 2008-09. Tuolloin 45 Liiga-ottelun saldo oli 38 (20+18) tehopistettä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IL: Jokerit kaappasi Leijonissa pelanneen hyökkääjän
- Tässä Nuorten Leijonien kentälliset MM-avaukseen!
- Tapparalle murskavoitto – Pate Mustajärvelle hiljainen hetki
- Mikä maa voittaa MM-kultaa? Näin U20-joukkueet pelasivat ennen turnausta
- Nuoret Leijonat aloittaa MM-koitoksen tänään – näitä Tanskan pelaajia tulee varoa!
- Lehti: Liigan entinen pistelinko jätti NHL:n joulun aikana – miljoonasopimus puretaan!
- Nuoret Leijonat kävi lähellä jättipottia – nämä hopeajoukkueen pelaajat ovat mukana tänäkin vuonna
- Katso Nuorten Leijonien MM-avaus ilmaiseksi – TV-lähetykset, selostaja ja kommentaattori
- HIFK:n tähti Jori Lehterästä iso uutinen
- Muistatko? Nuorten Leijonien MM-kultajoukkue vilisi nykyisiä NHL-tähtiä
- Nimet julki – viisi Liiga-pelaajaa valittiin olympialaisiin!
- Urheilucast: Tappara kahden Leijonat-puolustajan kintereillä
- Petteri Rimpisen varusteet ällistyttää Pohjois-Amerikassa: ”Sairaimmat mitä olen nähnyt”
- Nuorten MM-kisat nurkan takana! Tässä ovat turnauksen TOP 10 -kiinnostavimmat pelaajat
- HIFK:n tähti Jori Lehterästä iso uutinen
- HIFK sai kaksi uutta vahvistusta!
- Lukko jysäytti jouluksi jättimäisen jatkosopimuksen!
- Viimeiset valinnat tehty! Tässä on Nuorten Leijonien MM-joukkue
- JYP: Liigan supertähdelle pitkä jatkosopimus!
- Katso Nuorten Leijonien MM-avaus ilmaiseksi – TV-lähetykset, selostaja ja kommentaattori