Onko tässä Nuorten Leijonien isoin yllättäjä? Selostajalegendakin nosti tuntemattoman suomalaisen esiin
Kuva: Suomen Jääkiekkoliitto
Nuorten Leijonien ykkösketjussa viilettävä Kasper Simontaival saattaa olla monelle suomalaiselle entuudestaan tuntematon nimi. 18-vuotias suomalaislupaus ei ole vielä toistaiseksi tehnyt urotöitä Liigassa, jossa hänen nimensä olisi voinut noista suurempaan tietoisuuteen.
Nuorten kisoissa Simontaival on ollut kovassa vireessä. Kahdessa ensimmäisessä ottelussa hän on nakuttanut tehot 1+2=3. Erityisesti Sveitsiä vastaan hän oli Nuorten Leijonien ehdotonta parhaimmistoa.
Suomalaishyökkääjän nimi nousi myös esiin, kun selostajalegenda Gord Miller vastaili välipäivänä fanien kysymyksiin. Häneltä kysyttiin, kuka Los Angeles Kingsin lupauksista on vakuuttanut hänet eniten, ja kuka on joukkueelleen arvokkain.
– Kasper Simontaival näyttää todella hyvältä. 3. kierroksen varaus vuodelta 2020, Miller vastasi.
Simontaival on pelannut tällä kaudella seitsemän ottelua Tapparassa. Niissä hän on kerännyt yhden syöttöpisteen. Mestiksen puolella Simontaival on nakuttanut TuTossa viiteen peliin tehot 3+4=7. Mestikseen tuskin tarvitsee näillä otteilla palata, vaan käyttöä löytyy varmasti Liigankin puolelta.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liigan pudotuspelit käyntiin: HIFK:lta ja Kiekko-Espoolta romahdus
- Kauhunhetkiä kaukalossa – SaiPassa loistanut Ville Petman paareilla sairaalaan
- TPS julkaisi tiedotteen – suora viesti faneille
- Kulisseista paljastus – IS: Patrik Laine teki Montrealin kanssa radikaalin ratkaisun
- Lähde: Maajoukkuemies vaihtaa seuraa – edessä siirto Liigaan?
- Ei hyvältä näytä – Liigan pudotuspelijoukkue sai shokkiuutisen
- Kärpistä tutulla Leijonat-pakilla on vientiä: huippuseura perässä!
- Juuse Saroksesta karu uutinen!
- Jymypaljastus: Montreal hieroi kauppaa verivihollisen kanssa – Patrik Laine osana diiliä!
- Tappara: iso sopimusuutinen!
- Urheilucast: Aleksi Saarela vaihtaa Liiga-seuraa – vaati miljoonadiiliä
- Mikko ja Ville Petman: ensi kauden seura selvillä
- Urheilucast: Risto Dufva sai huippupestin – tienaa roimat vuositulot!
- Kultaleijona jättää Biel-Biennen – nappaako Liiga-seura?
- Maajoukkueesta lähtöpassit saanut sarjasikailija iski taas: pitkä pelikielto
- Tappara: iso sopimusuutinen!
- Kärpistä tutulla Leijonat-pakilla on vientiä: huippuseura perässä!
- Mikko Rantasesta uutta tietoa!
- Ei hyvältä näytä – Liigan pudotuspelijoukkue sai shokkiuutisen
- Toimittaja: Kiekko-Espoon tehomies lähtee – suuntana NHL