MM-välieriin! Nuoret Leijonat passitti Ruotsin kotimatkalle – esitti huiman nousun
Kuva: Suomen Jääkiekkoliitto
Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkue marssi lauantain ja sunnuntain välisenä yönä MM-välieriin, kun Ruotsi kaatui puolivälierän jännitysnäytelmässä maalein 3-2.
Nuoret Leijonat sai otteluun vahvan alun ja joukkue vyörytti hyökkäyksiä Ruotsin päätyyn, mutta sitten pelin kulku muuttui, kun Lucas Raymond laukoi kiekon komean yksilösuorituksen päätteeksi Suomen maalin etuyläkulmaan (katso täältä). Ruotsi onnistui avauserässä myös toistamiseen, kun Elmer Söderblom taituroi kiekon huimalla tavalla ohi Kari Piiroisen (katso täältä).
Toisessa erässä Suomi hallitsi puolestaan kaukalon tapahtumia täysin ja onnistui myös maalinteossa kertaalleen, kun Henri Nikkanen toi joukkueen vain maalin päähän (katso täältä). Hetkeä myöhemmin Aku Räty tasoitti ottelun, mutta osuma hylättiin lopulta paitsiona.
Nuoret Leijonat sai toisen erän lopussa vielä yhden huippupaikan, kun Mikko Petman pääsi vastakkain Ruotsin maalivahdin kanssa, mutta tällä kertaa kiekko ei painunut maaliin.
Kolmannessa erässä Suomi jatkoi vahvoja otteitaan ja lopulta se myös palkittiin ylivoimalla, kun Ville Heinola teki loistavan esityön ja Anton Lundell laukoi pelin tasoihin (katso täältä).
Voittomaali syntyi puolestaan vain alle minuutti ennen päätössummerin soimista, kun Roni Hirvonen iski todellisen tahtomaalin (katso täältä).
Suomen urakka jatkuu seuraavaksi välierissä. Vielä toistaiseksi ei ole tiedossa, ketä vastaan Nuoret Leijonat pelaa, mutta se selviää, kun kaikki puolivälierät on pelattu.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- TPS:n Oliver Lauridsen: jättimäinen pelikielto!
- Lugano kiinnitti Leijonat-legendan pojan
- Lähde: Liigasta tuttu pistelinko löysi uuden joukkueen!
- Oikeustieteen tohtori Liigan kohutaklauksesta: ”Ehdollista vankeutta pitäisi saada”
- Missä ura jatkuu? SHL:n suomalaisvahti siirtouhan alla
- Leijonat-puolustaja kaupattiin NHL:ssä – on liekeissä uudessa seurassaan
- Liiga-sensaatio tulikuumana – Saku Koivun ennätys murskaksi
- HIFK:lta jättimäinen sopimusuutinen
- Leijonat-legendalle lähtöpassit Sveitsissä – myös Robert Leino jättää seuran
- Jokerifanit käänsivät takkinsa!
- IL: Jesse Puljujärveltä suora ilmoitus MM-kisoihin liittyen
- Jokerifanit käänsivät takkinsa!
- IS: HIFK vahvistuu Olli Jokiselle tutulla pelaajalla!
- HIFK:lta jättimäinen sopimusuutinen
- Lehti: tällainen on HIFK:ssa hurjia tehoja takoneen Luke Martinin hintalappu
- Lähde: Liigasta tuttu pistelinko löysi uuden joukkueen!
- Jymykäänne! IL: Yllättävä seura Liigaan?
- Leijonat-legendalle lähtöpassit Sveitsissä – myös Robert Leino jättää seuran
- Missä ura jatkuu? SHL:n suomalaisvahti siirtouhan alla
- Connor McDavid raivostui suomalaistulokkaalle – NHL-megatähti pudotti hanskat!