Jääkiekkoilija koki karmivan tapauksen – kotiovella alkoi taistelu elämästä: ”En koe olevani sankari”
Kuva: Juha Tamminen
Ruotsalaislehti Aftonbladet on kirjoittanut järkyttävästä ja samalla koskettavasta, SHL-joukkue Leksandin pakki Lucas Nordsäterin kohtaamasta tapauksesta.
Pelaaja oli kotonaan, kunnes joku koputti ovea. Oven takana oli siihen kontaten tullut Håkan Akol, joka ei tahtonut pysyä pystyssä millään. Nordsäter oli soittanut välittömästi apua, kun sekavan tilanteen avunpyytäjä oli hukannut puhelimensakin.
Kyse oli siitä, että Akolin kaulavaltimo oli revennyt. Vaikka pelaajan kotiovella oli kyse sekunneista ja tilanne oli oikeasti kriittinen sekä varmasti ihmeellinenkin, piti Leksand-puolustajan koittaa pysyä rauhallisena – ja pitää Akol hengissä.
Vuonna -98 syntynyt peruspakki ei halunnut ottaa tapauksesta liikaa kunniaa. Hän kertoi olevansa erittäin iloinen siitä, että avunpyytäjä saatiin sairalaan, ja että kaikki meni hyvin. Apua pyytänyt pystyy nyt kävelemään.
– En koe olevani sankari, yritin vain tehdä parhaani. Ymmärrän nyt, että tilanne oli erittäin paha. Ambulanssikuski äitini on selittänyt, mitä tapahtui ja kuinka tärkeää hoito oli.
Nordsäter on pelannut tällä kaudella SHL:ssä 23 peliä pistein 1+0=1 (-5). CHL:ssäkin yhden ottelun pelannnut pakki debytoi Ruotsin pääsarjassa kaudella 2016-17.
LUE MYÖS:
- Kultaleijona heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Jokerifaneilta suorat sanat päävalmentaja Tomek Valtoselle
- Jokereilta kova ratkaisu katsomoon komennettujen tähtien suhteen
- Pelicansille tipahti surkeita uutisia ennen Jokerit-ottelua!
- Jokereissa kuohuu – kolme tähtihankintaa heivattiin katsomoon
- Urheilucast: Liiga-jätti lähti Jori Lehterän perään – ”Sauna ei tule kylmenemään”
- Nyt näyttää pahalta – Liiga-seuran karmeat talousluvut julki
- Se oli siinä – Kärppien seuraikoni päättää pelaajauransa
- IS: Jori Lehterä teki ratkaisunsa loppukaudesta – HIFK:lle jäi arvokas kortti
- IS: HIFK havittelee Jori Lehterän tilalle jo uutta hankintaa – ”Sitä työstetään”
- IS: Jori Lehterä teki ratkaisunsa loppukaudesta – HIFK:lle jäi arvokas kortti
- Urheilucast: Liiga-jätti lähti Jori Lehterän perään – ”Sauna ei tule kylmenemään”
- Liiga-seura teki löydön vapailta markkinoilta – ”Tosi innoissani tulen”
- Jokereissa kuohuu – kolme tähtihankintaa heivattiin katsomoon
- Se oli siinä – Kärppien seuraikoni päättää pelaajauransa
- Urheilucast: Tappara jahtaa Leijonista tuttua huippunimeä – ”Ei savua ilman tulta”
- Jukka Jalosen nimi liitettiin Jokereihin – kommentoi IS:lle: ”Mähän oon ilmoittanut”
- Urheilucast: Jori Lehterä loikkaamassa Jokereihin? ”Tunnustellut saatavuutta”
- Nyt näyttää pahalta – Liiga-seuran karmeat talousluvut julki
- IS: HIFK havittelee Jori Lehterän tilalle jo uutta hankintaa – ”Sitä työstetään”