Kiekkopomo arvostelee jääkiekon pelaamista kovin sanoin – seura vetäytyi tauolle
Kuva: Getty Images
Ruotsalaisella jääkiekolla pyyhkii nyt olosuhteet huomioon ottaen niin hyvin kuin itse asiassa pyyhkiä voi. Mediat kirjoittivat viime marraskuussa, että maan kiekko sai hallitukselta tukea 19 miljoonaa euroa.
Potista pääsarja SHL sai reilut 10 miljoonaa euroa, ja isoimpien sarjojen yheispotti oli kaikkiaan lähes 18 miljoonaa euroa. Osa tuesta meni myös lapsille ja junioriseuroille.
Jääkiekko, elinkeinotoiminta, on huomioitu maassa – toisin kuin monessa muussa valtiossa – mutta SHL-joukkue Malmön urheilupomo Patrik Sylvegårdille ei tämä ei tunnu riittävän. Hän arvostelee pelaamista, ihmisten elinkeinoa kovin sanoin.
– Maailma on tulessa ja ihmisiä kuolee, mutta me taistelemme jatkaaksemme jääkiekon pelaamista, pamppu lataa SVT:n mukaan.
Terveys toki on arvoista tärkein, mutta jotenkin jossittelu menneisyyden, mutta etenkin tulevaisuuden suhteen kuulostaa tässä elämäntilanteessa sellaiselta asenteelta, mikä mahtaa ajaa ihmisiä entistä tukalampaan rakoon.SHL:ssä kymmenentenä oleva Malmö lyö pelinsä säppiin toviksi. Seurassa ei ole positiivisia tartuntoja nimeksikään, mutta lääkärin mukaan pian niin voi olla. Edessä on silti nyt erityisen huikea sesonki, sillä koronavirustilanteen lisäksi Ruotsissa jännitettä lisäävät pelillisestä näkökulmasta pian edessä olevat nousu- ja putoamiskamppailut. Vain luoja tietää, mitä yllätyksiä yllätysten talvi tuo eteen. Terveys toki on arvoista tärkein, mutta jotenkin jossittelu menneisyyden, mutta etenkin tulevaisuuden suhteen kuulostaa tässä elämäntilanteessa sellaiselta asenteelta, mikä mahtaa ajaa ihmisiä entistä tukalampaan rakoon. – Skånessa tautiin sairastuu päivittäin satoja ihmisiä ja meillä on piirissämme tovereita sekä sponsoreita, jotka ovat olleet huonossa ja hapessa. Osa on menehtynyt. Sen takia on tärkeää, että yritämme hoitaa kaiken mahdollisimman hyvin. Elämän on jatkuttava niin normaalisti kuin se mahdollista on.
LUE MYÖS:
- Jokereissa kuohuu – kolme tähtihankintaa heivattiin katsomoon
- Urheilucast: Liiga-jätti lähti Jori Lehterän perään – ”Sauna ei tule kylmenemään”
- Nyt näyttää pahalta – Liiga-seuran karmeat talousluvut julki
- Se oli siinä – Kärppien seuraikoni päättää pelaajauransa
- IS: Jori Lehterä teki ratkaisunsa loppukaudesta – HIFK:lle jäi arvokas kortti
- IS: HIFK havittelee Jori Lehterän tilalle jo uutta hankintaa – ”Sitä työstetään”
- Liiga-seura teki löydön vapailta markkinoilta – ”Tosi innoissani tulen”
- Urheilucast: Jori Lehterä loikkaamassa Jokereihin? ”Tunnustellut saatavuutta”
- Jukka Jalosen nimi liitettiin Jokereihin – kommentoi IS:lle: ”Mähän oon ilmoittanut”
- Liigaan huhuttu Joona Luoto: uusi seura selvillä
- IS: Jori Lehterä teki ratkaisunsa loppukaudesta – HIFK:lle jäi arvokas kortti
- Liiga-seura teki löydön vapailta markkinoilta – ”Tosi innoissani tulen”
- Urheilucast: Tappara jahtaa Leijonista tuttua huippunimeä – ”Ei savua ilman tulta”
- Jukka Jalosen nimi liitettiin Jokereihin – kommentoi IS:lle: ”Mähän oon ilmoittanut”
- Urheilucast: Jori Lehterä loikkaamassa Jokereihin? ”Tunnustellut saatavuutta”
- IS: HIFK havittelee Jori Lehterän tilalle jo uutta hankintaa – ”Sitä työstetään”
- Liigaan huhuttu Joona Luoto: uusi seura selvillä
- Se oli siinä – Kärppien seuraikoni päättää pelaajauransa
- Karu käänne Mestiksessä – perinteikästä seuraa haetaan konkurssiin
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi paljastus