Ruotsi tukalassa tilanteessa – päävalmentaja kantaa vastuunsa: ”Meidän on otettava muutama askel taaksepäin”
Kuva: Getty Images
Ruotsi kärsi jo toisen yllätystappionsa jääkiekon MM-kisoissa. Tällä kertaa Valko-Venäjä oli vahvempi lukemin 1-0. Ottelun ainoasta maalista vastasi German Nesterov.
Ruotsin kisa-avauskaan ei mennyt aivan nappiin. Joukkue hävisi nimittäin Tanskalle lukemin 4-3.
Joukkueen uuden päävalmentajan Johan Garpenlövin alku turnaukselle on ollut kaikkea muuta kuin onnistunut. Ensimmäisiä miesten MM-kisoja valmentava Garpenlöv kantaa vastuun tuloksista.
– Tietysti otan tästä suuren vastuun. Olen suuri syy siihen, että emme ole tunteneet oloamme turvalliseksi, päässeet peliin ja saaneet kokoonpanoja yhteen, Garpenlöv kommentoi Aftonbladetille.
Garpenlöv myöntää, että sekä joukkuetta että häntä henkilökohtaisesti koetellaan tällä hetkellä:
– Ehdottomasti. Tilanne on todella kova. Olemme asettaneet itsemme tilanteeseen, jossa meidän täytyy taistella tosissaan. Meidän on otettava muutama askel taaksepäin tänä iltana ja huomenna, ja arvioitava, mitä teemme ja mitä meidän pitäisi tehdä paremmin.
Tre Kronor kohtaa seuraavaksi Sveitsin tiistain ottelussa, joka alkaa kello 20:15.
Voit katsoa Nesterovin tekemän voittomaalin alta tai täältä.
LUE MYÖS:
- Urheilucast: Tappara jahtaa Leijonista tuttua huippunimeä – ”Ei savua ilman tulta”
- Floridan uusi supertähti ei katsonut hyvällä Aleksander Barkovin kohtelua paluupelissä – heitti hanskat välittömästi
- Sami Kapanen uskoo Liigan päävalmentajamarkkinoiden muuttuneen
- Lisää suomalaisväriä Floridaan! Panthers sopimukseen jokerikasvatin kanssa
- Konsta Helenius otti ison kehitysloikan – NHL-valmentaja vakuuttui MM-kultasankarista
- Suomalaishankinnalta hurja SHL-debyytti – takoi tehot 3+1
- Nyt puhuu Jori Lehterä – jätti oven paluulle auki
- Jori Lehterä lopetti yllättäen – näin Olli Jokinen reagoi
- Urheilucast: Jori Lehterän ura ohi!
- Jori Lehterä katosi – HIFK:n riveissä nähdään uusi kasvo
- Lisää suomalaisväriä Floridaan! Panthers sopimukseen jokerikasvatin kanssa
- Sami Kapanen uskoo Liigan päävalmentajamarkkinoiden muuttuneen
- Patrik Laineen NHL-sopimus tökkää NHL-luotsiin – ”Ei ole järkeä”
- Suomalaishankinnalta hurja SHL-debyytti – takoi tehot 3+1
- Konsta Helenius otti ison kehitysloikan – NHL-valmentaja vakuuttui MM-kultasankarista
- Nyt puhuu Jori Lehterä – jätti oven paluulle auki
- Jokerit pisti heti tuulemaan – uusi mies sisään, floppi sai lähteä
- Jori Lehterä lopetti yllättäen – näin Olli Jokinen reagoi
- Jori Lehterä katosi – HIFK:n riveissä nähdään uusi kasvo
- MTV: Jokerit-pomo reagoi nopeasti – ”Ei ole riittävä voittavalle tasolle”