Kaukana omasta itsestään ollut Tuukka Rask uuden tilanteen edessä – luotsi puolusteli suomalaistähteä
Image: Getty Images
Boston Bruins -vahti Tuukka Rask ei ollut NHL:n pudotuspeleissä ainakaan suuren yleisön silmiin oma itsensä, vaikka kiekot pysähtyivätkin niissä yli 90 prosentin varmuudella. Toisaalta kesän aikana kävi selväksi, että pelaaja torjui taalaliigassa leikkaushoitoa vaativan vamman kanssa.
Bostonin kausi päättyi torstaiyönä, kun NY Islanders voitti 6-2 ottaen joukkueiden välisessä ottelusarjassa neljännen kiinnityksen.
Bruins-luotsi Bruce Cassidy antoi Boston Heraldille lyhyen näkemyksensä kauden käänteistä.
– Siellä oli esimerkiksi joitain ripareja, jotka olisimme voineet hoitaa. Hoidimme joitain tällaisia juttuja väärin ja ajoimme Tuukan ajoittain huonoon saumaan. Tämä oli joukkueen tappio, luotsi tiivisti pian kauden päättymisen jälkeen.
34-vuotias Rask on nyt uudessa tilanteessa, kun hänen sopimuksensa loppuu tähän kauteen.
– Vanhenemme kaikki, mikään ei kestä ikuisesti. Ikkuna on tietysti sulkeutumassa jossain vaiheessa.
– Silti täksi kaudeksikin joukkue rakennettiin hyvin.
LUE MYÖS:
- HIFK:lle ruma selkäsauna – ruotsalaisvahdilla karu ilta
- Jukurit: tässä on seuran tulevien kausien päävalmentaja!
- TPS:lle surkea uutinen – ykkösketjun tähti sivuun
- Kari Jalonen: suora vaatimus Tapparan pelaajille
- Lähde: Nuorten Leijonien hopeamitalisti ulos Liiga-seurasta – tässä uusi osoite
- Jesse Puljujärvi: jättimäinen sopimusuutinen!
- Jokerit koki jälleen tappion – Ilves tippui sarjakärjen paikalta
- IL: Jonne Virtasen ensi kauden työpaikka alkaa olla selvillä
- NOCCO Hockey Games 2026 (Karjala-turnaus): Ottelut, tulokset liput, tv ja Leijonien joukkue
- Tähtipakki myyntiin? SHL-seuralla istuu katsomossa kaksi kovapalkkaista pelimiestä
- Jesse Puljujärvi: jättimäinen sopimusuutinen!
- Tähtipakki myyntiin? SHL-seuralla istuu katsomossa kaksi kovapalkkaista pelimiestä
- IL: Jonne Virtasen ensi kauden työpaikka alkaa olla selvillä
- Ukko-Pekka Luukkosesta siirtohuhu – NHL-jätti lähetti tarkkailijansa paikalle
- Jokerit koki jälleen tappion – Ilves tippui sarjakärjen paikalta
- Jokerit jäi taakse – Mestiksen tähtihyökkääjä löysi heti uuden seuran
- Liigan mestarihyökkääjä jäi ilman töitä – nyt olisi tuttu nimi tarjolla
- Kärpät jysäytti ison sopimusuutisen: ”Tärkeä palanen”
- MTV: Karri Kivi nosti Liigan epäkohdan esiin: ”Häiritsee joukkuetta”
- Aatu Rädyn uusi joukkue selvisi – fanit aivan ihmeissään