MM-hopealeijonan uusi osoite selvillä – jatkaa uraansa Ruotsissa
Kuva: Suomen Jääkiekkoliitto
MM-kisoissa Leijonia viime keväänä edustanut Mikael Ruohomaa siirtyy SHL:ään kaksivuotisella sopimuksella. Hänen uusi seuransa on Leksands IF.
Ruohomaa pelasi MM-turnauksessa yhdeksän ottelua, joissa hän tehtaili pisteet 1+2. Kolmesta pisteestä kaksi syntyi finaaliottelussa Kanadaa vastaan.
32-vuotias FoPS-kasvatti on pelannut kolme edellistä kautta KHL:ssä kovalla tasolla. Kaksi edellistä kautta menivät Sibir Novosibirskin riveissä, jossa hän oli molemmilla kausilla joukkueensa tehokkain pistemies. Näitä edeltävä kausi sujui Neftehimik Nizhnekamskissa, jossa hän oli joukkueensa toiseksi paras pistemies. 170 KHL-ottelua tuottivat yhteispisteet 32+87=119.
Liigassa Ruohomaa on edustanut Kärppiä, KalPaa ja JYPiä. Kausi 2017-18 tuotti miehelle runkosarjassa pistepörssin yhdeksännen sijan kovilla pisteillä 20+29=49. Kausi huipentui Suomen mestaruuteen.
– Sekä perheeni että minä itse odotamme innolla asumista Ruotsissa ja etenkin Leksandissa. Olemme kuulleet, että se on pieni ja kaunis kylä asua. Leksandilla on äänekkäimpiä kannattajia SHL:ssä ja niitä löytyy koko maasta. Teen kaikkeni tuodakseni menestystä yhteisölle ja kaikille faneillemme. Pidän itseäni pelintekijänä jäällä, ja Leksandilla on useita taitavia maalintekijöitä joukkueessa, joten minun tehtäväni on laittaa heidät töihin, Ruohomaa kommentoi seuran tiedotteessa.
Leksands IF har gjort klart med den finske landslagscentern Mikael Ruohomaa som närmast kommer från spel med Sibir Novosibirsk i KHL. Det nyskrivna kontraktet gäller över de kommande två säsongerna, till och med säsongen 2022/2023.
#leksandsif
buff.ly/2UILwuu
#leksandsif
buff.ly/2UILwuu
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jymypaljastus: Montreal hieroi kauppaa verivihollisen kanssa – Patrik Laine osana diiliä!
- Tappara: iso sopimusuutinen!
- Tapparasta lähtenyt suomalainen: NHL kutsuu!
- Uusi käänne – nyt voi olla Patrik Laineen aika!
- Risto Dufva: päävalmentajapesti Mestikseen varmistui
- Maajoukkueesta lähtöpassit saanut sarjasikailija iski taas: pitkä pelikielto
- Toimittaja: Kiekko-Espoon tehomies lähtee – suuntana NHL
- Mikko ja Ville Petman: ensi kauden seura selvillä
- Kultaleijona jättää Biel-Biennen – nappaako Liiga-seura?
- Urheilucast: Aleksi Saarela vaihtaa Liiga-seuraa – vaati miljoonadiiliä
- Urheilucast: Aleksi Saarela vaihtaa Liiga-seuraa – vaati miljoonadiiliä
- Mikko ja Ville Petman: ensi kauden seura selvillä
- Urheilucast: Risto Dufva sai huippupestin – tienaa roimat vuositulot!
- Kultaleijona jättää Biel-Biennen – nappaako Liiga-seura?
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän, Suomi ulos – ”Täydellinen turnauskolmikko”
- Mikko Rantasesta uutta tietoa!
- IS: Ilves kaappasi tähtivahvistuksen HIFK:n edestä!
- Ällistyttävä video leviää – NHL:n suomalaistulokas keksi aivan uuden aloitustavan
- Toimittaja: Kiekko-Espoon tehomies lähtee – suuntana NHL
- TPS-luotsi ottaa kantaa Oliver Lauridsenin kohutaklaukseen: ”Itsekin sitä mieltä”