Tämä viikko käynnistyi Pohjois-Amerikassa historiallisella tavalla, kun puolustaja Luke Prokopista tuli ensimmäinen NHL-sopimuksen alainen pelaaja, joka on kertonut julkisesti olevansa homoseksuaali.

Vasta 19-vuotias Nashville Predatorsin sopimuspelaaja kertoi asiasta omalla Instagram-tilillään.

– Hei, kaikki. Vaikka viimeiset puolitoista vuotta on ollut hullua aikaa, se on myös antanut minulle mahdollisuuden löytää todellisen minäni. En enää pelkää ja pidä salassa sitä, kuka minä olen. Olen ylpeä saadessani kertoa tänään kaikille julkisesti, että olen homo.

– Olen kulkenut elämässäni aikamoisen matkan tähän pisteeseen saakka, mutta en voisi olla onnellisempi päätöksestäni tulla ulos kaapista. Olen unelmoinut NHL:ssä pelaamisesta lapsesta saakka. Uskon, että kun voin elää totuudenmukaista elämää, pystyn olemaan parempi myös kaukalossa ja parantamaan mahdollisuuksia toteuttaa unelmani, Prokop kirjoittaa.

Näet halutessasi Prokopin kirjoituksen kokonaisuudessaan alta tai täältä.