Joonas Donskoilta puhutteleva viesti – Seattleen siirtynyt peluri nosti esille myös mykistävän faktan
Kuva: Getty Images
Piskuisen Raahen Teräs-Kiekon kasvatti Joonas Donskoi koki Suomen aikaa torstaiyönä urallaan ison muutoksen, kun hänestä tuli Seattle Krakenin mies. Pelaaja päätyi sinne edustettuaan urallaan aiemmin San Jose Sharksia ja Colorado Avalanchea. NHL:n uusimman tulokkaan leiriin jatkanut peluri kirjoitti Instagram-tililleen varsin puhuttelevan päivityksen.
– Kiitos Colorado kahdesta unohtumattomasta vuodesta. Sain joitain ikimuistoisimpia hetkiä elämässäni, jäällä ja sen ulkopuolella teillä. En ole koskaan ollut osa niin lahjakasta äijäporukkaa, ja toivotan vanhoille joukkuekavereilleni kaikkea hyvää jatkoon.
Donskoi mätti Coloradossa kausien 2019-21 aikana runkosarjassa pisteet 33+31=64 (+16), 19 pudotuspeliottelun saldo oli 6+5=11 (0).
– Nyt olen valmis tähän upeaan tilaisuuteen Seattlen kanssa. Olen kuullut kaupungista vain hyviä juttuja, enkä malta odottaa jäälle pääsyä kaikkien uusien joukkuetoverini kanssa.
Loppuun pelaaja nosti esille hämmentävän faktan – jos ei epätavallisen, niin joka tapauksessa kovaa kieltä kiinnostuksesta kertovan seikan. – Myös kausikortit myytiin loppuun 12 minuutissa?! Mennään! LUE MYÖS: Wild-leirissä saatiin huokaista helpotuksesta – suomalaistähti Kaapo Kähköstä ei viety mihinkään: ”Olemme erittäin iloisia” Näin Seattle Kraken -luotsi kommentoi nippuaan – Joonas Donskoi sai kovan oloiset kehut
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Urheilucast: Aleksi Saarela vaihtaa Liiga-seuraa – vaati miljoonadiiliä
- Kulisseissa tapahtuu – NHL teki tiukan Venäjä-ratkaisun
- Urheilucast: Risto Dufva sai huippupestin – tienaa roimat vuositulot!
- Mikko Rantasesta uutta tietoa!
- Suomalaisvahdit iskussa NHL:ssä: Ukko-Pekka Luukkonen torjui kaiken – Juuse Saros loisti kovassa kiekkosateessa
- Eeli Tolvasesta kantautui karu uutinen
- Tässä Liigan pudotuspeliparit – TPS romahti!
- TPS-luotsi ottaa kantaa Oliver Lauridsenin kohutaklaukseen: ”Itsekin sitä mieltä”
- Toimittaja: Lukolta hirmuinen jatkosopimus!
- IS: Ilves kaappasi tähtivahvistuksen HIFK:n edestä!
- SK: Sport rysäytti kaksi pelaajahankintaa – haaviin tuttu mies sekä Nuorten Leijonien hopeamitalisti
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän, Suomi ulos – ”Täydellinen turnauskolmikko”
- IS: Ilves kaappasi tähtivahvistuksen HIFK:n edestä!
- TPS:n Oliver Lauridsen: jättimäinen pelikielto!
- Ällistyttävä video leviää – NHL:n suomalaistulokas keksi aivan uuden aloitustavan
- Yllättävää puhetta: Ässät-ikoni puolustaa törkytaklaaja Oliver Lauridsenia Ylellä
- Nyt se on varmaa: Näissä kaupungeissa World Cup järjestetään
- Toimittaja: Lukolta hirmuinen jatkosopimus!
- Maisema vaihtuu – Liigasta tuttu suomalaistähti ulos sveitsiläisseurasta
- SHL-seura pistää joukkuettaan uuteen uskoon – näitä pelaajia yritetään kaupata pois