Lähde: Näin ison palkan Pietarin SKA tarjosi Mikko Lehtoselle
Puolustaja Mikko Lehtonen allekirjoitti sunnuntaina jopa nelivuotisen sopimuksen KHL-seura Pietarin SKA:n kanssa.
Venäläissivusto Sport-Expressin toimittaja Artur Khairullin raportoi Twitterissä, että Lehtonen nettoaa KHL:ssä 500 000 euron vuosipalkkaa.
Lehtosen sopimusta voidaan pitää jopa suhteellisen joukkueystävällisenä, sillä esimerkiksi Salavat Julajev Ufan suomalaishyökkääjä Teemu Hartikainen saa yli miljoonan euron palkkaa KHL:ssä.
KHL:n parhaiten tienaava puolustaja – ja ylipäätään pelaaja – Darren Dietz ansaitsee peräti 1,2 miljoonan euron palkkaa.
Lehtonen ei selvästikään tullut KHL:ään rahan perässä, sillä hän purki aikaisemmin tässä kuussa 925 000 euron peruspalkan takaavan NHL-sopimuksensa Columbus Blue Jacketsin kanssa. Sopimus oli taannut suomalaiselle myös AHL:n puolella täyden osuuden.
Lehtosen KHL-oikeudet kuuluivat alun perin Jokereille, mutta seuran entinen tähtipuolustaja ei lopulta ollut kiinnostunut tekemään paluuta. Jokerit päätti lopulta tarjota Lehtosen KHL-oikeudet samassa divisioonassa taistelevalle Pietarin SKA:lle taloudellista korvausta ja puolustaja Brennan Menellin KHL-oikeuksia vastaan.
LUE MYÖS: Jokerit hankkimassa jättimäisen vahvistuksen? ”KHL:n parhaimpia puolustajia”
LUE MYÖS: Olli Jokisen Jukureilta huippuhankinta: Kaappasi MM-kisoista tutun KHL-jätin!
- Liiga-seurasta huolestuttava uutinen – valmentaja sairaalahoitoon sairauskohtauksen vuoksi
- IL: Ukrainaa uhkaa karmea MM-kohtalo – Kalervo Kummolalta nyt iso paljastus!
- Petteri Lindbohm vaihtaa yllättäen seuraa – TPS-sopimus purettu!
- Jori Lehterän pöydällä muhkeat tarjoukset – Urheilucast paljasti kaksi kosijaa!
- Jokerit vahvistuu tehopuolustajalla – ”Tuo liikettä ja kiekollista osaamista”
- Urheilucast: Leijonat teki Raimo Helmiselle jättitarjouksen
- Liiga-seurassa ovi käy – kaksi hyökkääjää vapaille markkinoille!
- Naisleijonien MM-joukkue julki – Tero Lehterältä kovaa puhetta
- Naisleijonat – MM-kisat 2026: Lohkot, ottelut, tulokset, tv
- Carolinan suomalaiset hurjassa iskussa – NHL:n kriisiseura koki täydellisen nöyryytyksen
- Urheilucast: Leijonat teki Raimo Helmiselle jättitarjouksen
- Olli Palola jättää Liiga-seuran – tulevaisuus hämärän peitossa
- Jori Lehterän pöydällä muhkeat tarjoukset – Urheilucast paljasti kaksi kosijaa!
- Liiga-seurassa ovi käy – kaksi hyökkääjää vapaille markkinoille!
- Aitio: Liigan mestarisuosikilla ei toivoa tällä valmentajalla – ”Voisi ottaa valmentajalisenssin pois”
- Jokerit vahvistuu tehopuolustajalla – ”Tuo liikettä ja kiekollista osaamista”
- Nuorten Leijonien kultasankarin tulevaisuus selvillä – ura jatkuu Liigassa
- JYP löi pöytään tärkeän kiinnityksen – 500 Liiga-ottelun miehelle sopimus kouraan
- Petteri Lindbohm vaihtaa yllättäen seuraa – TPS-sopimus purettu!
- Kärpät pitkään sopimukseen huippulupauksen kanssa – mestaruuspuheet alkoivat heti!