Puskista tuli: Liigan yllätystykki yllättyi maajoukkuekutsusta – ”Tuntui, että pärjäsin mukana hyvin”
Liigan kärkipäässä edelleen keikkuvassa kouvolalaisessa KooKoossa mainion syksyn pelannut pakki Peetro Seppälä nousi taannoin maajoukkuepaitaan. Hänet kutsuttiin Leijonien joukkueeseen Venäjän EHT-kiertueelle – kiertueelle, jossa Suomi voitti kaikki kolme otteluaan.
Kuusankoskelta maailmalle ponnistaneen alle 18-vuotiaiden maailmanmestarin vire on konkretisoitunut parhaiten hänen pisteiden tekotahdissa. Pakki on pistänyt yhden kauden piste-ennätyksensä uusiksi, ja nyt 31 ottelun saldo on 5+10=15. Aiempi rekordi oli 2+10=12.
– Maajoukkuekutsu tuli aika puskista. Joukkueessa oli paljon kokeneita pelaajia ja pääsin näkemään läheltä, miten he operoivat niissä ympyröissä. Reissu oli onnistunut ja ottelut olivat tasokkaita, peluri sanoi Liigan nettisivujen jutussa.
– Mukana oli paljon hyviä pelaajia muun muassa KHL:stä, mutta tuntui, että pärjäsin mukana hyvin. Pelasin pääasiassa tasakentällisin, mutta myös alivoimapelissä tuli vastuuta, Tshekissä ja Venäjällä viime viikolla urakoineen leijonalauman tuore kasvo näki.
Puolustajan mukaan otteluiden tempo oli kova, ja askissa sai luistella ja kamppailla kunnolla.
Kutsu oli ansaittu, kun henkilökohtainen marssi on ollut mainiota. KooKookin loistaa, sillä sarjataulukossa hallussa on kolmas sija. Toki ylä- ja alapuolella keikkuvat Ilves ja TPS ovat pelanneet peräti neljä matsia vähemmän.
– Kausi on edennyt tuloksellisesti todella hyvin, mutta kun otteluitamme pohtii, niin voisimme pelata paljon paremminkin. Olemme voittaneet useitakin pelejä niin, että maalivahtimme ovat seisoneet käytännössä päällään, ja tuoneet sitä kautta meille pisteitä.
– Kaikki tekeminen vaatisi lisää tasaisuutta, sillä pelimme ailahtelee toistaiseksi aivan liikaa. Viimeinen silaus uupuu, jotta tekemisemme olisi vielä parempaa.
- Liigassa hurja päävalmentajaruletti – HIFK nappasi tähtiluotsin!
- Nyt se on varmaa: Raimo Helminen palaa Ilvekseen – SaiPa julkisti uuden päävalmentajansa
- IIHF:lta tyly viesti Venäjän MM-paluusta – CAS:n päätös sai täystyrmäyksen
- Venäjän MM-paluusta uusi jättikohu – jääkiekon MM-kisojen pääsponsori uhkaa vetäytyä
- Pikkuleijonille täydellinen nöyryytys – USA murskasi Suomen käsittämättömin lukemin
- Mikko Rantanen teki historiaa NHL:ssä – vain kolme suomalaislegendaa pystynyt samaan
- Nyt jyrähti Kanadan pääministeri – Venäjä ulos nuorten MM-kisoista!
- Venäjän urheiluministeriltä hurja ulostulo – uhkaa Suomea ja muita maita kovilla seurauksilla!
- Tyly ratkaisu – Brad Lambert sai lähtöpassit NHL:ssä!
- Venäjä-boikotti laajenee – nyt jo kuusi maata mukana!
- Venäjän urheiluministeriltä hurja ulostulo – uhkaa Suomea ja muita maita kovilla seurauksilla!
- Nyt tuli suoraa tekstiä – tämän maan pääministeri haluaa Venäjän MM-kisoihin!
- Urheilucast: Tappara ryöväämässä toisen Liiga-seuran pistekärjen – neuvottelut pitkällä!
- Tyly ratkaisu – Brad Lambert sai lähtöpassit NHL:ssä!
- Nyt jyrähti Kanadan pääministeri – Venäjä ulos nuorten MM-kisoista!
- Mikko Rantanen teki historiaa NHL:ssä – vain kolme suomalaislegendaa pystynyt samaan
- Sopimus julki – Petteri Lindbohmin uusi seura selvillä!
- Urheilucast: Tappara ja Ilves taistelevat Liigan maalitykistä – kova tarjouskilpa käynnissä!
- Venäjä-boikotti laajenee – nyt jo kuusi maata mukana!
- MM-kisaisäntä sulkee oven Venäjältä – viisumeita ei heru!