Patrik Laineelta väkevä suoritus kovassa paikassa – suomalaistähdeltä liikuttavia kommentteja
Kuva: Getty Images
Isänsä äskettäin traagisesti menettänyt Patrik Laine palasi kaikenlaisten vastoinkäymisten jälkeen kaukaloon viime yönä. Columbus Blue Jackets kaatoi Nashville Predatorsin voittomaalikisassa 4-3, ja Laine nakutti joukkueelleen 2-1-maalin.
Komeasti vajaat 22 minuuttia peliaikaa saanut suomalainen oli pelannut edellisen kerran marraskuun alussa Colorado Avalanchea vastaan. Nyt syntynyt maali näki päivänvalonsa nätin syöttökuvion päätteeksi.
– Minulla ei ollut epäilystäkään siitä, etteikö tämä olisi ollut hänelle tunteikas peli läpikäymänsä vamman ja isänsä menehtymisen takia, luotsi Brad Larsen hymähti NHL:n nettisivuilla.
Columbus-hyökkääjä Laine on summannut tällä kaudella kymmenessä ottelussa tehot 4+7=11. Nyt pelattu ottelu oli monella tapaa erilainen.
– Tämä oli yksi harvoista peleistä, joita isäni ei nähnyt. Tunteet olivat pinnassa ennen ottelua – pyrin tekemään isästäni ylpeän. Tiedän, että hän toivoi minun tekevän aina kovasti töitä. Pelaaminen maistui, suomalainen tunnelmoi.
Columbus on kerännyt itäisen konferenssin joukkueista pisteitä kymmenenneksi eniten, 31 kappaletta. Joukkueen kausi jatkuu uudenvuodenpäivänä, Suomen aikaa illalla kello 20.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Muistatko? Nuorten Leijonien MM-kultajoukkue vilisi nykyisiä NHL-tähtiä
- Petteri Rimpisen varusteet ällistyttää Pohjois-Amerikassa: ”Sairaimmat mitä olen nähnyt”
- HIFK sai kaksi uutta vahvistusta!
- Viimeiset valinnat tehty! Tässä on Nuorten Leijonien MM-joukkue
- Nuorten MM-kisat nurkan takana! Tässä ovat turnauksen TOP 10 -kiinnostavimmat pelaajat
- JYP: Liigan supertähdelle pitkä jatkosopimus!
- Lukko jysäytti jouluksi jättimäisen jatkosopimuksen!
- Urheilucast: Tappara kahden Leijonat-puolustajan kintereillä
- Nimet julki – viisi Liiga-pelaajaa valittiin olympialaisiin!
- SK: HIFK teki kovan kaappauksen toisesta Liiga-seurasta!
- Nimet julki – viisi Liiga-pelaajaa valittiin olympialaisiin!
- SK: HIFK teki kovan kaappauksen toisesta Liiga-seurasta!
- Katso Nuorten Leijonien MM-ottelut ilmaiseksi – TV-lähetykset ja selostus
- Kanadalle raju takaisku – NHL-superlupaukset ulos nuorten MM-kisoista
- Urheilucast: Tappara kahden Leijonat-puolustajan kintereillä
- Jarmo Kekäläinen tekemässä suomalaisvärväyksen – luottomies matkalla Buffaloon?
- IL: Liigaan tähtäävä Mestis-seura räväytti – haaviin NHL:ssäkin pelannut suomalaisvahti!
- Jesse Puljujärvi podcastissa: Tällä hetkellä tiesi NHL-uran olevan ohi
- Tässä Pelicansista lähteneen hyökkääjän uusi seura
- SaiPa iski pöytään kolme pelaajakiinnitystä – mukana entinen NHL-hyökkääjä!