Nuorten Leijonien MM-kultajahti ei olekaan ohi? IIHF:n pomolta todella lupaavia kommentteja
Kuva: Pasi Mennander/Suomen Jääkiekkoliitto
Jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kilpailut saatetaan sittenkin pelata loppuun tai järjestää alusta vielä tämän vuoden aikana.
Kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n puheenjohtaja Luc Tardif on kertonut venäläiselle uutistoimisto TASS:lle, että nuorten MM-kisat pyritään järjestämään kesällä.
Arvokisojen aikatauluista ja turnauskaupungeista aiotaan tehdä päätöksiä helmikuussa Pekingin talviolympialaisten aikaan.
Suomi ehti pelaamaan nuorten MM-kisoissa kaksi ottelua ennen kuin turnaus laitettiin pakettiin koronavirustartuntojen vuoksi. Nuoret Leijonat voitti turnauksessa Saksan ja Itävallan. Suomi sai myös luovutusvoiton Tshekistä samana päivänä, kun turnaus päätettiin keskeyttää.
„The dates and venue will be known during the @Beijing2022,“ he added.
#wjc2022 @worldjuniorshc #worldjuniors
LUE MYÖS:
- Jokereilta tiukka ulostulo – aiheena Tomek Valtonen
- Kultaleijona näki läheltä Aleksander Barkovin vaikutuksen Floridalle – ”Yksi parhaista”
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos
- Patrik Laine ei suostu mihin vain NHL:ssä – ”Nirso”
- Vahvoja näyttöjä NHL:ään – Viljami Marjala ja Atro Leppänen iskussa Edmontonissa
- Tomek Valtonen paljasti IS:lle, miksi Jokerien tähtihankinnat heivattiin katsomoon – ”Tosi yksinkertaista”
- Mikael Granlundille iso kunnianosoitus NHL:ssä – nyt puhuu mies itse
- Kultaleijona heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Jokerifaneilta suorat sanat päävalmentaja Tomek Valtoselle
- Jokereilta kova ratkaisu katsomoon komennettujen tähtien suhteen
- Jokereilta tiukka ulostulo – aiheena Tomek Valtonen
- Kultaleijona näki läheltä Aleksander Barkovin vaikutuksen Floridalle – ”Yksi parhaista”
- IS: Jori Lehterä teki ratkaisunsa loppukaudesta – HIFK:lle jäi arvokas kortti
- Kultaleijona heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos
- Patrik Laine ei suostu mihin vain NHL:ssä – ”Nirso”
- Urheilucast: Liiga-jätti lähti Jori Lehterän perään – ”Sauna ei tule kylmenemään”