Leon Draisaitl jakoi kehuja kolmelle joukkuekaverilleen – ylistyksen kohteena myös Jesse Puljujärvi
Kuva: Getty Images
Edmonton Oilers on saanut käännettyä kurssiaan viime aikoina, kun joukkue viilettää NHL:ssä nyt jo neljän pelin voittoputkessa. Viime yönä kaatui pohjalla rypevä Montreal Canadiens murskaavasti 7-2.
Nyt öljypaitojen yksi tehokkaimmista hyökkäystrioista oli kakkoskolmikko Jesse Puljujärvi – Leon Draisaitl – Warren Foegele. Saksalaissentteri iski kaksi maalia, viimeisenä mainittu alusti kaksi osumaa.
NHL:n pistepörssin kakkonen, saksalaistähti Draisaitl (31+30=61) kehui koostumusta – vaikka Puljujärvi tehoitta jäikin.
– Siinä on kaksi todella hyvää pelaajaa. He tekevät paljon töitä ja pitävät kiekon liikkeessä. He tekevät minun elämisestäni helpompaa. Nautin heidän kanssaan pelaamisesta, saksalainen hymähti NHL:n nettisivuilla.
Suomalainen vetää viiden ottelun pisteettömässä putkessa.
– Olemme pelanneet ihan hyvin, mutta voisimme tehdä enemmän tehoja. Olemme kyllä luoneet paikkoja, joten viimeistelyn on vain oltava parempaa, saksalainen mietti.
Kohti pudotuspelipaikkoja takaisin hamuavassa Oilersissa ei ole Draisaitlin aikana ollut syvyyttä kuin nyt. Ketjukavereiden lisäksi uusi kasvo, kohupelaaja Evander Kane sai kehut.
– Hän on ainutlaatuinen pelaaja. Todella hyvä hyökkäyssuuntaan, ja hän pelaa vahvasti kiekon kanssa. Hän auttaa joukkuettamme, pelasi hän missä kentässä tahansa.
– Olemme todella iloisia, että hän pelaa riveissämme, pistetykki ylisti.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- HIFK-tähden telonut KalPan Hugo Gallet: pelikielto
- Leijonille huonoja uutisia – Floridan suomalaistähti loukkaantui
- Liigan pudotuspelit käyntiin: HIFK:lta ja Kiekko-Espoolta romahdus
- Kauhunhetkiä kaukalossa – SaiPassa loistanut Ville Petman paareilla sairaalaan
- TPS julkaisi tiedotteen – suora viesti faneille
- Kulisseista paljastus – IS: Patrik Laine teki Montrealin kanssa radikaalin ratkaisun
- Lähde: Maajoukkuemies vaihtaa seuraa – edessä siirto Liigaan?
- Ei hyvältä näytä – Liigan pudotuspelijoukkue sai shokkiuutisen
- Kärpistä tutulla Leijonat-pakilla on vientiä: huippuseura perässä!
- Juuse Saroksesta karu uutinen!
- Urheilucast: Aleksi Saarela vaihtaa Liiga-seuraa – vaati miljoonadiiliä
- Mikko ja Ville Petman: ensi kauden seura selvillä
- Urheilucast: Risto Dufva sai huippupestin – tienaa roimat vuositulot!
- Kultaleijona jättää Biel-Biennen – nappaako Liiga-seura?
- Maajoukkueesta lähtöpassit saanut sarjasikailija iski taas: pitkä pelikielto
- Kärpistä tutulla Leijonat-pakilla on vientiä: huippuseura perässä!
- Tappara: iso sopimusuutinen!
- Ei hyvältä näytä – Liigan pudotuspelijoukkue sai shokkiuutisen
- Toimittaja: Kiekko-Espoon tehomies lähtee – suuntana NHL
- TPS julkaisi tiedotteen – suora viesti faneille