Tärkeitä miehiä eri rooleissa – tässä ovat Leijonien avainpelaajat olympiaturnauksessa
Kuva: Getty Images
Pekingin olympialaiset starttaavat aivan tuota pikaa myöskin jääkiekkoturnauksen osalta. Sitä ennen onkin hyvä aika hieman ennakoida asetelmia erilaisten listauksien avulla.
Tässä artikkelissa käymme läpi Leijonien avainpelaajat tulevassa turnauksessa. Kuten valinnoistakin huomaa, joukkueen menestyksen eteen tarvitaan kovia pelimiehiä joka pelipaikalta, ja tässä joukkueessa sellaisia löytyy reilusti monenlaisiin rooleihin.
Jussi Olkinuora, maalivahti
Metallurg Magnitogorsk, KHL (36, 91,7%, 2,45) Jussi Olkinuora pelasi ilmiömäisen MM-turnauksen viime keväänä. Hän torjui seitsemästä ottelusta kuusi voittoa torjuntaprosentilla 94,3% ja päästettyjen maalien keskiarvolla 1,39. 31-vuotias Olkinuora pelaa kovalla tasolla tällä hetkellä myöskin KHL:ssä ja nauttii vastuuta yhdessä koko sarjan kärkiseuroista. On osoittanut olevansa Euroopan parhaimpia maalivahteja. Leijonien on helppo luottaa häneen, sillä koppi tarttuu ja voittoja satelee myöskin maajoukkuepaidassa. Katseet kohdistuvat Olkinuoraan viime kisojen onnistumisen jälkeen ja odotukset hänen suhteen ovat korkealla.Sami Vatanen, puolustaja
Genève-Servette HC, National League (29, 6+27=33, +2) 30-vuotias Sami Vatanen on Leijonien joukkueen ykköspuolustaja varsinkin hyökkäystaidollisesti ja kiekollisesti mitattuna. Hän on myös kokenut, maailmaa nähnyt ja pelasi jo Sotshissa vuoden 2014 olympiaturnauksessa nuorena miehenä. Täksi kaudeksi NHL:stä Eurooppaan palannut Vatanen on mättänyt pisteitä Sveitsissä kovaan tahtiin ja viimeisten viikkojen aikana tahti on kiristynyt entisestään. Oli mukana marraskuun Karjala-turnauksessa ja pelasi erittäin kypsästi antaen kovia näyttöjä valmennusjohdon suuntaan. Saalisti Sotshissa kuuteen otteluun viisi syöttöpinnaa. Kokeneella NHL:ssäkin meritoituneella pakilla tulee olemaan merkittävä rooli Leijonien joukkueessa.Sakari Manninen, hyökkääjä
Salavat Julajev Ufa, KHL (38, 19+13=32, +3) Tälle listalle olisi voinut valita pelitaitojen puolesta kenet tahansa Ufan kolmikosta (Teemu Hartikainen, Markus Granlund), mutta Sakari Manninen ansaitsee paikan listalla aiemman maajoukkuekokemuksensa ansiosta. 29-vuotias Manninen oli Leijonien yksi tärkeimpiä pelaajia vuoden 2019 maailmanmestarijoukkueessa iskemällä kymmeneen otteluun pisteet 2+9=11. Toinen maaleista oli vieläpä hyvin tärkeä, nimittäin jatkoaikaosuma puolivälierässä Ruotsia vastaan. Pelannut jo kolme kautta Ufassa kovalla tasolla ja mättänyt pisteitä tasaisen tappavaan tahtiin. Manninen on hyvä pelaaja joka puolella kenttää eikä hänen taitonsa rajoitu pelkästään tehopisteisiin. Mannisella on myös aiempaa olympiakokemusta, nimittäin hän oli mukana vuoden 2018 turnauksessa Pyeongchangissa iskettyään viiteen otteluun pisteet 2+1. Kova pelimies, johon katseet kiinnittyvät tiukoissa paikoissa. Kunniamaininnat: Juuso Hietanen, puolustaja Valtteri Filppula, hyökkääjäLUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jymypaljastus: Montreal hieroi kauppaa verivihollisen kanssa – Patrik Laine osana diiliä!
- Tappara: iso sopimusuutinen!
- Tapparasta lähtenyt suomalainen: NHL kutsuu!
- Uusi käänne – nyt voi olla Patrik Laineen aika!
- Risto Dufva: päävalmentajapesti Mestikseen varmistui
- Maajoukkueesta lähtöpassit saanut sarjasikailija iski taas: pitkä pelikielto
- Toimittaja: Kiekko-Espoon tehomies lähtee – suuntana NHL
- Mikko ja Ville Petman: ensi kauden seura selvillä
- Kultaleijona jättää Biel-Biennen – nappaako Liiga-seura?
- Urheilucast: Aleksi Saarela vaihtaa Liiga-seuraa – vaati miljoonadiiliä
- Urheilucast: Aleksi Saarela vaihtaa Liiga-seuraa – vaati miljoonadiiliä
- Urheilucast: Risto Dufva sai huippupestin – tienaa roimat vuositulot!
- Mikko ja Ville Petman: ensi kauden seura selvillä
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän, Suomi ulos – ”Täydellinen turnauskolmikko”
- Kultaleijona jättää Biel-Biennen – nappaako Liiga-seura?
- Mikko Rantasesta uutta tietoa!
- IS: Ilves kaappasi tähtivahvistuksen HIFK:n edestä!
- Ällistyttävä video leviää – NHL:n suomalaistulokas keksi aivan uuden aloitustavan
- TPS-luotsi ottaa kantaa Oliver Lauridsenin kohutaklaukseen: ”Itsekin sitä mieltä”
- Toimittaja: Lukolta hirmuinen jatkosopimus!