Näkökulma: Ihmenousu Ruotsia vastaan antoi Leijonille valtavasti – kultajuna on raiteillaan, mutta näitä asioita täytyy parantaa
Kuva: Getty Images
Suomi eteni miesten jääkiekon olympiaturnauksessa puolivälieriin lohkovoittajana. Ruotsia vastaan Leijonien riemukas nousu kolmen maalin takaa-ajoasemasta voittoon vapautti runsaasti positiivista energiaa.
Samaan aikaan ottelu Ruotsia vastaan paljasti Leijonien pelistä myös selkeitä kehityskohteita. Jukka Jalosen valmennustiimi sai pelistä valtavasti tietoa siitä, mitä Leijonien pitää vielä kehittää mennäkseen turnauksessa päätyyn asti.
Puolustusalueen puolustuspelissä riittää tekemistä
Jo turnauksen alusta asti Suomella on ollut haasteita löytää keinoja puolustaa laadukkaasti omalla alueella pienessä kaukalossa. Aiemmin isommassa kaukalossa Suomi on puolustanut tiiviisti keskustaa ja antanut pelin pyöriä kulmissa. Nyt kun pienempi kaukalo avaa mahdollisuuden antaa kovempi paine kiekolliseen aikaisemmassa vaiheessa, Suomella on ollut vaikeuksia löytää tasapainoa rohkean paineistamisen ja tiiviin aluepuolustamisen välillä. Varsinkin Slovakia ja Ruotsi saivat liikaa laadukkaita maalipaikkoja Suomen puolustuspelin epäselvyyksistä.Luoko asema ennakkosuosikkina kireän ilmapiirin?
Päävalmentaja Jalosen olemus on ollut edellisiä arvoturnauksia kireämpi median edessä. Lyhyet vastaukset ja varautunut kehonkieli olivat silmiinpistäviä jo kahden ensimmäisen voitokkaan alkulohkopelin jälkeen. Myös Suomen joukkue oli äärimmäisen hermostunut Ruotsi-ottelun alussa. Ruotsi sai Suomen selkeistä virheistä todella laadukkaita maalipaikkoja. Ja vaikka pelin virtaus oli esimerkiksi avauserässä hyvinkin tasainen, Leijonien rakenteellisesti kohtuullisen laadukkaatkin hyökkäykset tyrehtyivät selkeisiin yksilövirheisiin, esimerkiksi epätarkkoihin syöttöihin. Epätyypillisen kurittomat jäähyt kielivät myös joukkueen ylivirittyneestä tilasta. Markus Granlundin typerä ulosajo oli vain kirsikka epävakaan Leijonakakun päällä. Tuntuu, ettei Suomi ole mukavuusalueellaan, kun sille on asetettu ansaitustikin epätyypillinen ennakkosuosikin asema. Tunnelma kuitenkin vapautui selvästi sekä päävalmentajalla että pelaajistolla, kun Ruotsi oli kaatunut.Ole huoleti – tästä syystä Suomi pelaa kullasta
Kaikista edellä mainituista vaikeuksista huolimatta Suomi on edelleen yksi suurimmista mestarisuosikeista. Vaikka Suomella on yhä melko selkeitäkin kehityskohteita, on joukkue turnauksessa voittamaton. Suomen supervaaralliset ylivoimaviisikot toimittavat jo nyt. Jalosen valmennustiimi on saanut mahdollisuuden jakaa kaksi hävyttömän hyvää kiekollista johtajaa, Mikko Lehtosen ja Sami Vatasen, eri ylivoimaviisikoihin. Ja kun keskikaistalla erikoistilanteita tahdittavat Valtteri Filppula ja Sakari Manninen, on vastustajien pysyttävä pois rangaistusaitiosta. Muuten tulee noutaja. Samalla Harri Säteri ja Jussi Olkinuora ovat molemmat lämpiminä. Kaksikko kuuluu turnauksen maalivahtitandemien terävimpään kärkeen. Leijonilla on sopivassa suhteessa kehitettävää ja vahvuuksia. Se tietää vastustajille nihkeitä pudotuspelejä. NÄIN KATSOT KAIKKI MM-KISOJEN OTTELUT ILMAISEKSI!LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ilveksen huippuhankinta uhattuna – NHL-seura teki yllättävän liikkeen
- Katso ilmaiseksi: Leijonat kohtaa MM-kisoissa Latvian – tv-lähetykset ja selostaja
- LIVESEURANTA: Suomi – Latvia – Mikael Granlund pääsee irti Leijonissa
- Pelicans pudotti ison uutisen – tässä uusi urheilujohtaja!
- Sopimus purettu – yli 500 Liiga-ottelun puolustaja jättää Ilveksen!
- Tappara teki kovia kiinnityksiä – kuusi sopimusuutista julki!
- Siirto purkissa: Lars Bryggman tekee paluun Liigaan – tässä uusi osoite!
- Leijonat-hyökkääjä lähti MM-kisoihin kesken asepalveluksen: ”Toivottavasti antavat hetken juhlia”
- KalPa iski pöytään viisi pelaajakiinnitystä – Tapparan huippulupaus siirtyy Kuopioon!
- Antti Pennanen: iso paljastus Konsta Heleniuksesta
- MTV: Juhamatti Aaltonen sanoi sen ääneen – tämä mies ulos Leijonien ykkösketjusta
- Näkökulma: Konsta Helenius ajaa Leijonat-legendan ulos kokoonpanosta
- Kova kohtalo: Leijonien NHL-mies ulos kokoonpanosta
- Urheilucast: Nyt nousi järisyttävä siirto puheeksi – Leijonat-hyökkääjä palaa Liigaan?
- Suru-uutinen: 27-vuotias maajoukkuehyökkääjä kuoli traagisesti
- Kärpät ottamassa niskalenkin Liiga-seuroista – maajoukkuehyökkääjä matkalla Ouluun
- Leijonille uusi NHL-vahvistus – yhden pelaajan MM-kisamatka ohi
- Aatu Rädyn sisäpiiritieto pelasti Leijonat takaiskulta: ”Sanoin, että…”
- Herkkua kiekkofaneille: Aleksander Barkov pelaa yhden ottelun Suomessa
- Olli Jokinen latasi MTV:llä suorat sanat USA:n NHL-veteraanista: ”Kentän huonoin pelaaja”