Näkökulma: Herääkö Jokerit vasta, kun Venäjän tankit saapuvat Lappeenrantaan?
Koko maailma on pysähtynyt seuraamaan Venäjän ja Ukrainan välistä konfliktia. Sodan uhka on leijunut Euroopan yllä viikkojen ajan. Perjantai-iltana pelot saivat vahvistuksen, kun Venäjän presidentti Vladimir Putin tunnusti Itä-Ukrainan kapinallisalueiden itsenäisyyden ja Venäjä lähetti joukkojaan Itä-Ukrainaan.
Vastauksena Venäjän toimiin länsi suunnittelee Venäjälle kovia sanktioita, joiden avulla eristettäisiin mahdollisimman tehokkaasti.
Samaan aikaan Helsingin Jokerit valmistautuu KHL-pudotuspelisarjaan Moskovan Spartakia vastaan. Pudotuspelisarja käynnistyy Helsingissä 1. maaliskuuta moskovalaisten vierailulla. Jokerit puolestaan suuntaa Moskovaan 5. maaliskuuta.
Tämä ei ole mitään uutta. Koko Jokereiden KHL-historian ajan seura on ollut vaikeassa välikädessä uhittelevan Venäjän ja lännen kanssa. Seura on kärsinyt muun muassa maksuliikennevaikeuksista, kun venäläinen raha ei ole länteen oikein kelvannut Krimin konfliktin jälkeen. Mutta Jokereille se on kelvannut, ja rahaa onkin virrannut vuolaasti Ilmalaan.
Vanha sanonta kuuluu, että jonka ruokaa syöt, sen lauluja laulat. Jokerit ei ole laulajaksi sentään ryhtynyt, mutta kyllä venäläisen pillimusiikin tahtiin tanssiva maailman ensimmäinen selkärangaton narri voidaan viihde-esitykseksi laskea. Vaikeita asioita ja omantunnon kysymyksiä on väistelty kohta vuosikymmenen ajan sillä verukkeella, ettei urheilua ja politiikkaa vain pidä sekottaa toisiinsa.
Jokerit ei ole halunnut joutua vastaamaan, onko seura osa itää vai länttä. Onkin kuvaavaa, että Jokereiden logossakin narrin idänpuoleinen silmä on kiinni. Jos nyt Venäjän hyökkäys Ukrainaan ei herätä Jokereita, mikä herättää?
Maanantain puheessaan Putin kyseenalaisti, että Ukraina olisi koskaan varsinaisesti edes ollut itsenäinen. Vladimir Leninin päätös antaa Ukrainan itsenäistyä vuonna 1917 oli virhe, jota ei olisi koskaan pitänyt tapahtua.
Keksitkö, minkä muun maan Lenin antoi itsenäistyä vuonna 1917? Jos Putin vyöryttää samalla logiikalla tankit Lappeenrannan torille, onko Jokerit silloinkin vain kiinnostunut jääkiekosta ja venäläisestä rahasta?
LUE MYÖS:
- IS: Jori Lehterä teki ratkaisunsa loppukaudesta – HIFK:lle jäi arvokas kortti
- IS: HIFK havittelee Jori Lehterän tilalle jo uutta hankintaa – ”Sitä työstetään”
- Liiga-seura teki löydön vapailta markkinoilta – ”Tosi innoissani tulen”
- Urheilucast: Jori Lehterä loikkaamassa Jokereihin? ”Tunnustellut saatavuutta”
- Jukka Jalosen nimi liitettiin Jokereihin – kommentoi IS:lle: ”Mähän oon ilmoittanut”
- Liigaan huhuttu Joona Luoto: uusi seura selvillä
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi paljastus
- Karu käänne Mestiksessä – perinteikästä seuraa haetaan konkurssiin
- Urheilucast: Tappara jahtaa Leijonista tuttua huippunimeä – ”Ei savua ilman tulta”
- Floridan uusi supertähti ei katsonut hyvällä Aleksander Barkovin kohtelua paluupelissä – heitti hanskat välittömästi
- Urheilucast: Tappara jahtaa Leijonista tuttua huippunimeä – ”Ei savua ilman tulta”
- Lisää suomalaisväriä Floridaan! Panthers sopimukseen jokerikasvatin kanssa
- Karu käänne Mestiksessä – perinteikästä seuraa haetaan konkurssiin
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi paljastus
- Liigaan huhuttu Joona Luoto: uusi seura selvillä
- Floridan uusi supertähti ei katsonut hyvällä Aleksander Barkovin kohtelua paluupelissä – heitti hanskat välittömästi
- Urheilucast: Jori Lehterä loikkaamassa Jokereihin? ”Tunnustellut saatavuutta”
- Jukka Jalosen nimi liitettiin Jokereihin – kommentoi IS:lle: ”Mähän oon ilmoittanut”
- Sami Kapanen uskoo Liigan päävalmentajamarkkinoiden muuttuneen
- Suomalaishankinnalta hurja SHL-debyytti – takoi tehot 3+1