IL: Päätös on jo valmiina – Venäjä ja Valko-Venäjä IIHF:stä ulos!

Kansainvälinen jääkiekkoliitto IIHF erottaa Venäjän sekä Valko-Venäjän IIHF:n jäsenyydestä, uutisoi Iltalehti sisäpiiritietoihinsa vedoten. Venäjän erottamiselle syynä on hyökkäys Ukrainaan. Valko-Venäjä puolestaan tukee Venäjän toimintaa, minkä johdosta se potkitaan pihalle.
IIHF:n hallitus kokoustaa asian tiimoilta Suomen aikaa tänään kello 19:00, mutta lähteiden mukaan päätös erottamisesta on jo selvillä ja tiedotteet on jo laadittu valmiiksi.
Näin ollen Venäjä menettää isännöimänsä arvoturnaukset. Sen oli tarkoitus järjestää tulevan vuodenvaihteen alle 20-vuotiaiden MM-kisat sekä kevään 2023 MM-kisat.
Päätös tarkoittaa myöskin sitä, että Venäjä ja Valko-Venäjä eivät saa osallistua keväällä Suomessa pelattaviin MM-kisoihin. Iltalehden tietojen mukaan Helsingin lohkossa Venäjän korvaa Itävalta ja Tampereen lohkossa Ranska ottaa Valko-Venäjän paikan.
Lisäksi Iltalehden mukaan Helsingissä pelattavat ottelut siirretään pois Hartwall Arenalta. Tämän hetken tietojen mukaan nuo ottelut siirretään pelattavaksi Helsingin jäähalliin Nordenskiöldinkadulle.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Olli Jokisen HIFK sai jälleen kylmää kyytiä!
- HS: Liiga-seura voi menettää tähtihankintansa yllättäen!
- Auts! HIFK kiusallisessa tilanteessa jo kauden kolmannessa pelissä
- NHL:stä kantautui murheellisia suomalaisuutisia
- Ilves jäi Kärppien jyrän alle – näin kävi liigakierroksella
- Vaasan Sportille hurja vahvistus! Kanadan MM-kultapakki Liigaan
- Tapparasta tuttu maajoukkuepakki NHL-jäille?
- JYP jää taakse – CHL-mestari vaihtaa seuraa!
- Leijonista tuttu puolustaja loukkaantui kauden avauksessa – edessä pitkä poissaolo
- SaiPasta lähtenyt Mikko Petman sai räväkän startin ulkomailla
- Urheilucast: TPS, HIFK ja Ilves taistelevat nuoresta Liiga-tähdestä – jättitarjous pöydällä!
- JYP jää taakse – CHL-mestari vaihtaa seuraa!
- Kärpät jää taakse – Ville Pokan uusi seura selvisi!
- SaiPasta lähtenyt Mikko Petman sai räväkän startin ulkomailla
- Leijonista tuttu puolustaja loukkaantui kauden avauksessa – edessä pitkä poissaolo
- Vaasan Sportille hurja vahvistus! Kanadan MM-kultapakki Liigaan
- HS: Liiga-seura voi menettää tähtihankintansa yllättäen!
- Tähti on syttynyt? 17-vuotiaalta hyökkääjältä huima Liiga-debyytti
- Mestis-kausi käynnistyy – nämä ottelut nähtävissä ilmaiseksi
- Auts! HIFK kiusallisessa tilanteessa jo kauden kolmannessa pelissä