HS: Liiga-seurat pitävät ovia auki Jokereille – mutta tietyin ehdoin: ”Kiire tulee”
Liiga-seurat ovat valmiita pitämään Jokereille ovia auki, mutta tietyin ehdoin, uutisoi Helsingin Sanomat.
HS:n tekemän selvityksen mukaan helsinkiläisseuran mahdollinen paluu Liigaan herättäisi seuroissa lähinnä positiivisia ajatuksia, mutta Jokerien pitäisi saada ensiksi rahoitus kuntoon ja toiminta sekä omistuspohja näkyväksi.
– Ei ole mitään jäänyt hampaankoloon. Liigahan on auki, ja luulen, että Jokereilla on mahdollisuudet palata. Aika kiire kyllä tulee, KalPan toimitusjohtaja Toni Saksman kommentoi HS:lle.
Tällä hetkellä näyttää kuitenkin siltä, että Jokereita tuskin nähdään ainakaan Liigassa kaudella 2022-23. Tämä johtuu siitä, että Liigan otteluohjelma lyödään lukkoon jo kesäkuun aikana, eikä helsinkiläisseuran tulevaisuuden ympärillä on liikaa kysymysmerkkejä. Esimerkiksi entinen Hartwall Arena pitäisi saada suomalaisomistukseen, mutta ostajaehdokkaita ei ole toistaiseksi löytynyt. Liigan lisäksi yksi potentiaalinen vaihtoehto Jokereille voisi olla Mestis, josta seura voisi nousta tulevaisuudessa takaisin pääsarjatasolle.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- AL: Tappara valittaa Rikard Grönborgin toimintakiellosta: ”Perustuu kuulopuheisiin”
- Jukurit: seuraava pelaaja ulos seurasta!
- IL: HIFK nappasi hyökkääjän Kiekko-Espoosta!
- Rikard Grönborg toimintakieltoon!
- Jukurien tähtipuolustaja vaihtaa maisemaa – siirtyy huippuseuraan!
- IS: HIFK valmisteli jymysiirtoa Liigan sisällä – Jukurit löi kunnolla rahoiksi
- Alberts Smits: uusi seura!
- Lähde: Tässä Markus Nutivaaran uusi joukkue!
- IS: Nyt puhuu Tarmo Reunanen
- Urheilucast: Lukko rysäytti tiskiin ison pelaajasopimuksen
- Urheilucast: Liigassa muhii shokkikauppa – Aku Räty loikkaa kilpailijan leiriin?
- IL: TPS:n Toni Söderholm jyrähti Tarmo Reunasen kohutilanteeseen liittyen – ”Sairasta”
- Urheilucast: Tappara valmistelee hirmuhankintaa hyökkäykseen!
- AL: Ilves teki kaappauksen Sveitsin suurseurasta – suomalaisnimi haaviin!
- NHL-sivusto: Yhden Leijonat-pelaajan treidiarvo romahti Milanon olympialaisissa
- TS: Kapteeni Tarmo Reunanen lähtee TPS:stä – uusi joukkue selvillä!
- Urheilucast: Lukko rysäytti tiskiin ison pelaajasopimuksen
- IS: Tarmo Reunanen otti yhteen Aatos Koivun kanssa – TPS:ltä radikaali ratkaisu!
- Lähde: Lars Bryggman palaa Liigaan – tässä miehen uusi seura!
- IL: HIFK:n maalivahtitilanteesta iso paljastus – kiikarissa kaksi huippunimeä!