Artturi Lehkonen teki vaikutuksen Canadiensin suomalaisnuorukaiseen: ”Sellainen haluan itsekin olla”
Montreal Canadiensin suomalaishyökkääjä Jesse Ylönen on saanut tällä kaudella NHL-vastuuta 14 ottelun verran ja iskenyt niissä pisteet 2+3. Pääasiassa nuorukainen on viettänyt kautensa AHL:ssä Laval Rocketin riveissä, jossa 45 otteluun hän on iskenyt tehopisteet 12+18=30.
22-vuotias Ylönen ehti aiemmin kuluvan kauden aikana pelaamaan Canadiensin NHL-miehistössä samaan aikaan toisen suomalaishyökkääjän, Artturi Lehkosen kanssa. Lehkonen jätti Canadiensin maaliskuussa NHL:n siirtotakarajalla ja siirtyi Colorado Avalancheen.
Lehkosen pelityyli ehti kuitenkin tehdä vaikutuksen Ylöseen. Hän löysi Lehkosen pelaamisesta paljon hyviä asioita ja toivookin pystyvänsä jatkamaan Lehkosen jalanjäljissä Canadiensissa.
– Hän on todella hyvä pelaaja. Sellainen, jollainen haluan itsekin olla ja jonka valmentaja haluaa laittaa jäälle kaikenlaisissa tilanteissa, oltiinpa sitten johdossa tai pari maalia tappiolla. Haluan olla sellaisen luottamuksen arvoinen, mutta se pitää tietenkin ansaita, Ylönen sanoi NHL:n suomenkielisten verkkosivujen mukaan.
Ylöselle viime kausi oli ensimmäinen Pohjois-Amerikassa. Hän pelasi tuolloin 29 AHL-ottelua tehopistein 9+8=17 sekä yhden NHL-ottelun pisteittä. Lehkonen edusti puolestaan Canadiensia kaudesta 2016-17 saakka eli lähes kuuden kauden ajan.
LUE MYÖS:
- Urheilucast: Tappara jahtaa Leijonista tuttua huippunimeä – ”Ei savua ilman tulta”
- Floridan uusi supertähti ei katsonut hyvällä Aleksander Barkovin kohtelua paluupelissä – heitti hanskat välittömästi
- Sami Kapanen uskoo Liigan päävalmentajamarkkinoiden muuttuneen
- Lisää suomalaisväriä Floridaan! Panthers sopimukseen jokerikasvatin kanssa
- Konsta Helenius otti ison kehitysloikan – NHL-valmentaja vakuuttui MM-kultasankarista
- Suomalaishankinnalta hurja SHL-debyytti – takoi tehot 3+1
- Nyt puhuu Jori Lehterä – jätti oven paluulle auki
- Jori Lehterä lopetti yllättäen – näin Olli Jokinen reagoi
- Urheilucast: Jori Lehterän ura ohi!
- Jori Lehterä katosi – HIFK:n riveissä nähdään uusi kasvo
- Lisää suomalaisväriä Floridaan! Panthers sopimukseen jokerikasvatin kanssa
- Sami Kapanen uskoo Liigan päävalmentajamarkkinoiden muuttuneen
- Patrik Laineen NHL-sopimus tökkää NHL-luotsiin – ”Ei ole järkeä”
- Suomalaishankinnalta hurja SHL-debyytti – takoi tehot 3+1
- Konsta Helenius otti ison kehitysloikan – NHL-valmentaja vakuuttui MM-kultasankarista
- Nyt puhuu Jori Lehterä – jätti oven paluulle auki
- Jokerit pisti heti tuulemaan – uusi mies sisään, floppi sai lähteä
- Jori Lehterä lopetti yllättäen – näin Olli Jokinen reagoi
- Jori Lehterä katosi – HIFK:n riveissä nähdään uusi kasvo
- MTV: Jokerit-pomo reagoi nopeasti – ”Ei ole riittävä voittavalle tasolle”