Huhhuh! Lähde: Ruotsalaisseura nappaamassa kaksi Liigan tähtihyökkääjää
SHL-seura Brynäs on hankkimassa ensi kaudeksi Liigasta kaksi järisyttävää vahvistusta, kertoo ruotsalaislehti Expressen. Lehden tietojen mukaan Brynäs on lähellä sopimusta Saku Mäenalasen ja Hannes Björnisen kanssa, mutta mitään ei ole vielä lyöty lukkoon.
Björninen siirtyi kesken viime kauden Pelicansiin. Hän ehti pelata 13 ottelua lahtelaisten riveissä ja iski niissä tehot 4+3=7.
Mäenalasella puolestaan on voimassa oleva sopimus Kärppien kanssa. Sopimus kuitenkin sisältää ulkomaan option. Menetys olisi Kärpille valtava. Mäenalanen iski tällä kaudella 47 matsissa tehot 13+28=41.
Mäenalanen sekä Björninen olivat mukana Leijonien olympiajoukkueessa voittamassa kultaa. Björninen vastasi finaalin ratkaisseesta voittomaalista.
LUE MYÖS: Kova hankinta! Ässät houkutteli kaksinkertaisen Liiga-mestarin takaisin Suomeen
LUE MYÖS:
- Tappara-lupauksen pelipaikka selvisi – NHL-seura teki päätöksensä
- IS: Jori Lehterä avasi lopettamispäätöksensä syitä – katuu yhtä asiaa
- Aleksander Barkov saapui NHL-leirille – valmentaja häkeltyi: yksi osa-alue entistäkin parempi
- Entisen NHL-vahdin seura haluaa Liigaan – uhkapeliyhtiö haussa: ”Paljon potentiaalia”
- IL: Raimo Helminen Liiga-jätin luotsiksi? – ”Sen verran olen kuullut”
- Jokereilta tiukka ulostulo – aiheena Tomek Valtonen
- Kultaleijona näki läheltä Aleksander Barkovin vaikutuksen Floridalle – ”Yksi parhaista”
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos
- Patrik Laine ei suostu mihin vain NHL:ssä – ”Nirso”
- Vahvoja näyttöjä NHL:ään – Viljami Marjala ja Atro Leppänen iskussa Edmontonissa

- Kultaleijona heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Aleksander Barkov saapui NHL-leirille – valmentaja häkeltyi: yksi osa-alue entistäkin parempi
- Tomek Valtonen paljasti IS:lle, miksi Jokerien tähtihankinnat heivattiin katsomoon – ”Tosi yksinkertaista”
- Vahvoja näyttöjä NHL:ään – Viljami Marjala ja Atro Leppänen iskussa Edmontonissa
- Patrik Laine ei suostu mihin vain NHL:ssä – ”Nirso”
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos