Nyt se on varmaa! Tshekkitähti siirtyy Liigaan: ”Siellä kaikki rakastavat jääkiekkoa”
Rauman Lukko on vahvistanut ensi kauden pakkiosastoaan. Seura on solminut yhden kauden mittaisen sopimuksen puolustaja Tomas Pavelkan, 28, kanssa.
Pavelka on pelannut koko ammattilaisuransa Tshekin pääsarjassa. Päättyneellä kaudella hän nakutti runkosarjassa 47 otteluun tehot 5+21=26.
Pavelka on kuullut ennestään hyviä asioita Raumasta, sillä joukkueessa pelasi kaudella hänen tuttunsa David Nemecek.
– Olen aina odottanut tilaisuutta koittaa taitojani Suomen Liigassa. Odotan ensi kautta jo innolla, David on kertonut Lukosta ja Raumasta pelkkää hyvää: siellä kaikki rakastavat jääkiekkoa ja pelaajista sekä heidän läheisistään pidetään todella hyvää huolta, Pavelka sanoo.
– Tiedän, että Lukko on Liigan kärkijoukkueita ja että joukkueella on korkeat tavoitteet. CHL-pelit, joissa olen Liiga-joukkueita vastaan pelannut, ovat olleet aina korkeatasoisia.
Urheilujohtaja Kalle Sahlstedt kuvailee Pavelkaa erinomaiseksi kiekolliseksi ja ylivoimapuolustajaksi.
– Lyhyesti ja ytimekkäästi: Pavelka on hyvät kiekolliset taidot omaava pelaaja ja takuulla kova vahvistus meidän pakistoon. Uskon, että hänestä saadaan pelaaja, joka pystyy operoimaan paineen alla niin, että pystyy löytämään pieniäkin välejä ja antamaan oivaltavia syöttöjä meidän hyökkääjille. Kiekollista oveluutta saadaan varmasti häneltä peliin lisää, sillä Pavelka on hyvä oivaltamaan asioita, Sahlstedt arvioi.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liigan pudotuspelit käyntiin: HIFK:lta ja Kiekko-Espoolta romahdus
- Kauhunhetkiä kaukalossa – SaiPassa loistanut Ville Petman paareilla sairaalaan
- TPS julkaisi tiedotteen – suora viesti faneille
- Kulisseista paljastus – IS: Patrik Laine teki Montrealin kanssa radikaalin ratkaisun
- Lähde: Maajoukkuemies vaihtaa seuraa – edessä siirto Liigaan?
- Ei hyvältä näytä – Liigan pudotuspelijoukkue sai shokkiuutisen
- Kärpistä tutulla Leijonat-pakilla on vientiä: huippuseura perässä!
- Juuse Saroksesta karu uutinen!
- Jymypaljastus: Montreal hieroi kauppaa verivihollisen kanssa – Patrik Laine osana diiliä!
- Tappara: iso sopimusuutinen!
- Urheilucast: Aleksi Saarela vaihtaa Liiga-seuraa – vaati miljoonadiiliä
- Mikko ja Ville Petman: ensi kauden seura selvillä
- Urheilucast: Risto Dufva sai huippupestin – tienaa roimat vuositulot!
- Kultaleijona jättää Biel-Biennen – nappaako Liiga-seura?
- Maajoukkueesta lähtöpassit saanut sarjasikailija iski taas: pitkä pelikielto
- Mikko Rantasesta uutta tietoa!
- Tappara: iso sopimusuutinen!
- Toimittaja: Kiekko-Espoon tehomies lähtee – suuntana NHL
- Kärpistä tutulla Leijonat-pakilla on vientiä: huippuseura perässä!
- Tapparasta lähtenyt suomalainen: NHL kutsuu!