Suomi ja Ruotsi iskevät yhteen illalla – muistatko nämä ikimuistoiset kohtaamiset?

Suomi ja Ruotsi iskevät yhteen tänä iltana MM-kisojen alkusarjan ottelussa kello 20.20 alkaen. Vaikka ottelu on molemmille joukkueille vasta neljäs, saattaa panoksena hyvinkin olla lohkovoitto.
Ruotsi, tuo rakas länsinaapurimme. Se on tarjonnut suomalaiselle lätkäkansalle niin katkeria kuin riemastuttaviakin muistoja vuosien saatossa. MM-tasolla Suomi ja Ruotsi ovat kohdanneet toisensa 13 kertaa 2000-luvulla. Näistä Suomi on voittanut viisi ja Ruotsi seitsemän, kertaalleen on päädytty tasatulokseen.
Tämän illan ottelu on 2000-luvulla vasta toinen kerta, kun maat kohtaavat jo alkusarjassa. Viimeksi joukkueet pelasivat samassa alkulohkossa keväällä 2005. Tuolloin Ruotsi oli parempi 5-1-numeroin.
Listasimme kolme unohtumatonta kohtaamista maiden välillä.
Puolivälierä 2019
”Löikö Mörkö sisään?” –Antero Mertaranta
Leijonat ja Tre Kronor kohtasivat toisensa MM-jäillä viimeksi keväällä 2019. Suomi sai otteluun unelma-alun, kun maaliverkko heilui jo ensimmäisen peliminuutin jälkeen. Ruotsi tuli kuitenkin tasoihin alle kahdessa minuutissa ylivoimamaalillaan.
Keltapaitainen joukkue johti ottelua parhaimmillaan 1-3, mutta Suomi nousi lopulta tasoihin Marko Anttilan maalilla. Tämän maalin myötä syntyi valtava hittilausahdus ”Löikö Mörkö sisään?” Ratkaisun jatkoajalla iski Sakari Manninen, joka keräsi ottelussa tehot 1+3. Tämän kevään joukkueesta tuttu Harri Pesonenkin sai tililleen kaksi syöttöpistettä.
Suomi juhli turnauksen päätteeksi historiansa kolmatta miesten maailmanmestaruuttaan.
MM-finaali 2011
”Tämä on valtaisaa ryöpytystä! Tämä on isku! Se ei ole isku vyön alle, se on isku maaliin!” –Antero Mertaranta
Suomi ja Ruotsi ovat kohdanneet toisensa MM-loppuotteluissa neljästi, joista yksi ikimuistoisimpia kertoja oli kevään 2011 kylvetys. Ruotsi karkasi ottelun puolivälissä 1-0-johtoon, mutta Suomen valtaisa kolmas erä oli liikaa kolmen kruunun miehistölle ja Leijonat juhlivat illan päätteeksi historiansa toista miesten maailmanmestaruutta peräti 1-6-lukemin.
Kisat muistetaan myös Mikael Granlundin ilmaveivimaalista.
Puolivälierä 2003
”Arvatkaapa lipuuko kiekko maaliin?” –Antero Mertaranta
Suomi isännöi vuoden 2003 MM-kisoja ja kohtasi Ruotsin surullisen kuuluisassa puolivälieräottelussa.
Sinikeltaiset menivät ottelun alussa 1-0-johtoon, mutta Suomi tuli pian tasoihin ja karkasi peräti 1-5-johtoon. Ruotsi kampesi kuitenkin kolmannessa erässä vielä tasoihin ja lopulta viisi minuuttia ennen loppua ohi. Suomen kotikisat päättyivät raskaaseen pettymykseen.
Maalikoosteen ottelusta voi käydä katsomassa tästä.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Raati on puhunut: tässä NHL:n TOP 20 -sentterit – mukana kolme suomalaista
- NHL:ään varattu Pelicans-lupaus siirtyy Pohjois-Amerikkaan
- IS: Mikko Rantanen ei saapunut asepalvelukseen – jättisakot uhkaa!
- Ässät teki ison tulosparannuksen – liikevaihto nousi ennätyslukemiin
- KalPan sairastuvalla ruuhkaa – peräti kahdeksan pelaajaa sivussa
- MTV: Liiga-seura on pistänyt kaksi maalivahtia myyntiin
- Ilves julkaisi poikkeuksellisen puheenvuoron – puuttui fanien käytökseen
- Liiga-seuran uusi jäämainos tulee taatusti jakamaan mielipiteet – katso kuva
- Patrik Laineelta tiukkaa tekstiä kriitikoilleen Ylellä: ”Rakastan todistaa suomalaisten olevan väärässä”
- Jukurien tähtihyökkääjä lähtee: Tässä uusi seura
- Lähde: Tässäkö Rikard Grönborgin seuraava osoite?
- Liiga-konkari: yllättävä seuravalinta
- Liiga-seuran uusi jäämainos tulee taatusti jakamaan mielipiteet – katso kuva
- MTV Urheilu: Pelicans-tähti Iikka Kangasniemi siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- IL: HIFK-supertähdeltä karu paljastus jatkosopimusneuvotteluista
- Rooli jäi pieneksi – maajoukkuepuolustajan Liiga-sopimus purettu!
- MTV: Liiga-seura on pistänyt kaksi maalivahtia myyntiin
- Jukurien tähtihyökkääjä lähtee: Tässä uusi seura
- Ilves julkaisi poikkeuksellisen puheenvuoron – puuttui fanien käytökseen
- Kultaleijona korvaa Marko Anttilan – Kärpät julkisti kapteenistonsa