Kova kaappaus: NHL-huippulupaus Antti Tuomisto siirtyy Liigaan!

Puolustaja Antti Tuomisto on solminut kaksivuotisen sopimuksen TPS:n kanssa.
Tuomisto on edustanut edellisellä kahdella kaudella Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa pelaavaa Denverin yliopistoa. 21-vuotias porilainen oli voittamassa NCAA:n mestaruutta tällä kaudella.
Tuomisto pelasi ennen Pohjois-Amerikkaan siirtymistä Ässien junioreissa. 195-senttinen ja 93-kiloinen porilainen on Detroit Red Wingsin vuoden 2019 toisen kierroksen varaus.
– Olemme iloisia, että Antti valitsi TPS:n. Uskomme, että hän auttaa Seuraa menestymään ja ottaa samalla itse askeleita kohti NHL-kaukaloita. Isokokoisena rightin pakkina hän tuo meille vahvaa osaamista kiekolliseen pelaamiseen ja toisen kierroksen NHL-varaus kertoo puolestaan hänen potentiaalistaan kovaa kieltä, HC TPS:n pelaajakoordinaattori Tomi Kallio kertoo tiedotteessa.
MM-kisakeskustelu käy todella kuumana! Liity tästä FB-ryhmään: Jääkiekon MM-kisat 2022.
LUE MYÖS:
IS: Harri Säteri katosi yllättäen Leijonien kokoonpanosta – nyt selvisi syy
Ruotsi jää taakse: Sami Lepistö löysi uuden joukkueen!
Ruotsissa iloitaan tappiosta MM-kisoissa – ”Tämä on polku kultaan”
Olli Jokinen varmana C Morella: Tämä Leijonien MM-tähti on valmis NHL:ään!
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Mestari-KalPa takoi tilikaudesta komeat voitot – ”Olemme todella tyytyväisiä”
- Jukka Jalonen teki ensimmäiset valinnat olympialaisiin – Kärpistä tuttu maalivahti mukana
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!
- Kärpät jysäytti kovan hankinnan Toronto Maple Leafsistä!
- Ruotsin olympiajoukkueessa jättiyllätys!
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty
- Leijonat-pelaaja rustasi NHL-sopimuksen!
- Lähde: Liigan entinen pörssikuningas löysi uuden joukkueen!
- Niilo Halonen jättää Sportin – uusi seura selvillä
- Liiga-mestari löysi uuden joukkueen!
- Sebastian Aho saamassa tahtonsa läpi? Carolina virittelee jättimäistä kaappausta
- Lähde: Liigan tähtihyökkääjän uusi joukkue selvillä
- AL: Tappara vahvistuu ruotsalaisjärkäleellä
- Edmonton-valmennus teki karun tempun Kasperi Kapaselle
- Niilo Halonen jättää Sportin – uusi seura selvillä
- Karu käänne: Jesse Puljujärvi ja Kaapo Kähkönen juhlivat jo voittoa – toisin kävi
- Yllätysuutinen! Leijonat-sentteri solmi NHL-sopimuksen
- Lähde: Liigan entinen pörssikuningas löysi uuden joukkueen!
- Liiga-mestari löysi uuden joukkueen!
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty