Lähde: Sakari Manninen tekemässä paluun tuttuun joukkueeseen ensi kaudeksi

Leijonien kärkinimiin MM-kotikisoissa kuuluva hyökkääjä Sakari Manninen on siirtymässä Ruotsin pääsarja SHL:ään ensi kaudeksi. Hän on neuvotellut sopimuksesta Örebro HK:n kanssa, paljastaa örebrolainen paikallislehti Nerikes Allehanda lähteisiinsä vedoten. Lehden mukaan osapuolet ovat jo lähellä sopimuksen syntymistä.
30-vuotiaalle Manniselle Örebro on tuttu seura myöskin entuudestaan. Hän kiekkoili seuran riveissä kaudella 2017-18, jolloin hän iski 48 pelaamaansa otteluun tehopisteet 11+17=28.
Edelliset neljä kautta Manninen on pelannut KHL:ssä, joista ensimmäinen sujui Jokereissa ja kolme viimeisintä Salavat Julajev Ufassa. Hän teki KHL:ssä 211 runkosarjaotteluun tehot 68+95=163 sekä 22 pudotuspeliotteluun pisteet 8+5=13.
Manninen oli voittamassa aiemmin tänä vuonna myöskin olympiakultaa. Lisäksi hän kuului Leijonien vuoden 2019 maailmanmestarijoukkueeseen.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Jymyvahvistus: NHL-maalitykki saapuu MM-kisoihin
- Tässä Leijonien ketjut illan MM-otteluun – yksi iso muutos!
- Ennakkopaketti MM-kisojen Suomi-Ranska-otteluun: Mistä näet pelin, kentälliset, poissaolot ja kommentit
- Jokerit jysäytti tiskiin kasan uusia sopimuksia!
- Näkökulma: Antti Pennanen teki oikean päätöksen – vielä ei ole panikoinnin aika
- Antti Pennanen: näissä kolmessa asiassa Leijonien täytyy parantaa
- Antti Pennanen teki yllättävän ratkaisun vaikean Itävalta-pelin jälkeen
- Vahvistuuko Leijonat? Suomalaiskomeetan kausi päättyi Pohjois-Amerikassa
- Tunteet kuumenivat MM-kisoissa – tuomari pyysi Leijonien vastustajalta anteeksi
- Lähde: Tapparan mestarihyökkääjä siirtyy KHL:ään
- Antti Pennanen teki yllättävän ratkaisun vaikean Itävalta-pelin jälkeen
- Urheilucast: Antti Tyrväinen loikkaa toiseen Liiga-seuraan!
- Vahvistuuko Leijonat? Suomalaiskomeetan kausi päättyi Pohjois-Amerikassa
- Tapparan ykkösvahti vaihtaa toiseen Liiga-seuraan!
- HIFK jysäytti hurjan hankinnan NHL-seurasta!
- Liigan tehomies vaihtaa seuraa – myöntää suoraan: ”Suomi on nähty”
- Jokerit jysäytti tiskiin kasan uusia sopimuksia!
- Sopimus revitty – Liiga-seura näytti ovea ulkomaalaisvahvistukselle!
- SaiPalle rajuja menetyksiä – kuusi pelaajaa lähtee!
- Lähde: Tapparan mestarihyökkääjä siirtyy KHL:ään