Ruotsissa ei hyväksytä MM-farssia – yksi selkeä syntipukki löytyi: ”Hänen täytyy ottaa täysi vastuu”
Ruotsi kärsi helatorstaina katastrofaalisen sulamisen MM-kisojen puolivälierissä Kanadaa vastaan.
Ruotsi johti ottelua kahden erän jälkeen vielä vakuuttavin lukemin 3-0, mutta suli lopulta kolmannen erän lopussa pelin 3-3:een. Ruotsin korttitalo hajosi lopullisesti jatkoajalla, kun Kanada iski 4-3-voittomaalin Ruotsin NHL-tähtivahvistuksen William Nylanderin istuessa jäähyllä.
Ruotsin on nyt jäänyt kolmissa peräkkäisissä MM-kisoissa välierien ulkopuolelle.
Ruotsissa syntipukkia ei tarvinnut etsiä kaukaa
Ruotsalaislehti Aftonbladetin näkemys Ruotsin MM-farssista on selkeä: vastuu epäonnistumisesta jää päävalmentaja Johan Garpenlöville.
– Garpenlöv jää Ruotsin historiaan huonoimpana päävalmentajana koskaan. Garpenlöv on ensimmäinen valmentaja, joka ei ole pystynyt saamaan mitalia kansainvälisessä turnauksessa, Aftonbladetin toimittaja Mats Wennerholm tilittää.
– Jälleen kerran häviämisen pelosta tuli suurempaa, kuin voittamisen halusta. Ja tästä asiasta Garpenlövin täytyy ottaa täysi vastuu. Se, että näin tapahtuisi vain kerran… Mutta kaksi kertaa on aivan liikaa, toimittaja jatkoi painavaa puheenvuoroaan.
Liity tästä mukaan Suomen suurimpaan kiekkoaiheiseen Facebook-ryhmään Jääkiekon olohuoneeseen!
LUE MYÖS:
Marko Anttila paljasti C Morella: Tästä syystä päätti syöttää, vaikka hattutemppu oli tarjolla
Mikä sulaminen! Ruotsi tippui MM-kisoista nöyryyttävällä tavalla
Taas se löi sisään! Tampereella huima Mörkö-show – katso Marko Anttilan maalit tästä
LUE MYÖS:
- Tappara-lupauksen pelipaikka selvisi – NHL-seura teki päätöksensä
- IS: Jori Lehterä avasi lopettamispäätöksensä syitä – katuu yhtä asiaa
- Aleksander Barkov saapui NHL-leirille – valmentaja häkeltyi: yksi osa-alue entistäkin parempi
- Entisen NHL-vahdin seura haluaa Liigaan – uhkapeliyhtiö haussa: ”Paljon potentiaalia”
- IL: Raimo Helminen Liiga-jätin luotsiksi? – ”Sen verran olen kuullut”
- Jokereilta tiukka ulostulo – aiheena Tomek Valtonen
- Kultaleijona näki läheltä Aleksander Barkovin vaikutuksen Floridalle – ”Yksi parhaista”
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos
- Patrik Laine ei suostu mihin vain NHL:ssä – ”Nirso”
- Vahvoja näyttöjä NHL:ään – Viljami Marjala ja Atro Leppänen iskussa Edmontonissa

- Kultaleijona heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Aleksander Barkov saapui NHL-leirille – valmentaja häkeltyi: yksi osa-alue entistäkin parempi
- Tomek Valtonen paljasti IS:lle, miksi Jokerien tähtihankinnat heivattiin katsomoon – ”Tosi yksinkertaista”
- Vahvoja näyttöjä NHL:ään – Viljami Marjala ja Atro Leppänen iskussa Edmontonissa
- Patrik Laine ei suostu mihin vain NHL:ssä – ”Nirso”
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos