Tätä ei usein näe: Nuorten Leijonien yksi osa-alue hirvittävän kovalla tasolla MM-kisoissa

Nuorten Leijonien ylivoimapeli on ollut Kanadassa pelattavissa alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa hirvittävän kovalla tasolla.
Suomi teki alkulohkon neljässä pelissä 22 maalia ja keskiviikon puolivälierävoitossa Saksaa vastaan viisi häkkiä. Näistä turnauksen maaleista, eli 27 osumasta peräti 13 on ylivoimalla syntyneitä.
– Tiesimme, että Suomen ylivoimapeli on hyvää, joten yritimme pysyä pois jäähyaitiosta – mutta vaikeaahan se oli. He olivat erittäin hyviä ja käyttivät saumansa parhaalla mahdollisella tavalla, Saksan maalit iskenyt Bennet Rossmy sanoi Kansainvälisen Jääkiekkoliitto IIHF:n nettisivuilla.
Puolivälierävaiheen jälkeen seuraavaksi eniten ylivoimamaaleja on tehnyt Ruotsi (7).
Suomi on ylivoimatehokkuudessa paras prosentein 59,09. Kanada seuraa kakkosena (54,54) ja Ruotsi kolmantena (53,85). Lähtökohtaisesti ylivoimaa pidetään hyvänä, jos se toimii noin 20-30 prosentin varmuudella.
Jotain Suomen ylivoimamaalien hurjasta määrästä (13) kertoo se, että esimerkiksi Tshekki ja Slovakia osuivat alkusarjassa yhteensä 11 kertaa, Latvia ja Saksa 10 kertaa ja Sveitsi kahdeksasti sekä Itävalta neljästi.
Nuorten MM-kisat jatkuvat välierillä, joissa parit ovat Kanada-Tshekki ja Suomi-Ruotsi.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Ilves jäi Kärppien jyrän alle – näin kävi liigakierroksella
- Vaasan Sportille hurja vahvistus! Kanadan MM-kultapakki Liigaan
- Tapparasta tuttu maajoukkuepakki NHL-jäille?
- JYP jää taakse – CHL-mestari vaihtaa seuraa!
- Leijonista tuttu puolustaja loukkaantui kauden avauksessa – edessä pitkä poissaolo
- SaiPasta lähtenyt Mikko Petman sai räväkän startin ulkomailla
- Mestis-kausi käynnistyy – nämä ottelut nähtävissä ilmaiseksi
- Kärpät jää taakse – Ville Pokan uusi seura selvisi!
- IL: Rasmus Ristolainen avautui sitkeästä vammastaan – puhui myös Leijonista
- Urheilucast: TPS, HIFK ja Ilves taistelevat nuoresta Liiga-tähdestä – jättitarjous pöydällä!
- Jesse Puljujärven suomalaisketju: tehokas alku Sveitsissä
- Urheilucast: TPS, HIFK ja Ilves taistelevat nuoresta Liiga-tähdestä – jättitarjous pöydällä!
- Liiga-vahti sai testisopimuksen NHL:ään!
- Ässät pelaajakaupoilla – haaviin Nuorten Leijonien hopeamitalisti: ”Parhaat pelit ovat varmasti edessäpäin”
- JYP-tähti: pitkä sairausloma
- Kärpät jää taakse – Ville Pokan uusi seura selvisi!
- JYP jää taakse – CHL-mestari vaihtaa seuraa!
- HIFK sai huonoja uutisia heti kauden ensimmäisestä ottelustaan
- SaiPasta lähtenyt Mikko Petman sai räväkän startin ulkomailla
- Leijonista tuttu puolustaja loukkaantui kauden avauksessa – edessä pitkä poissaolo