Ei ole totta! Kanada vei mestaruuden – Suomen voittomaali vain millien päässä
Kanada on voittanut nuorten maailmanmestaruuden. Kanada vei ottelun jatkoajalla lukemin 3-2 Nuorten Leijonien upeasta taistelusta huolimatta.
Kanada lähti otteluun todella vahvasti. Vastustaja suorastaan jyräsi Nuorten Leijonien yli. Ensimmäistä maalia ei tarvinnut odottaa kauaa, kun Joshua Roy pamautti kiekon lähietäisyydeltä sisään.
Toisessa erässä Suomelle vihellettiin viisi kaksiminuuttista, joista osa oli todella pehmeitä. Kanadalaispelaajat anelivat jatkuvasti jäähyjä tuomaristolta onnistuneesti. Suomen loistava alivoima piti kuitenkin Kanadan vaarallisen ylivoiman hienosti kurissa. Vastustajan kuviot oli selvästi skoutattu onnistuneesti etukäteen.
Kolmannessa erässä Nuoret Leijonat pääsi vahvasti peliin mukaan, kun jatkuva jäähyvirta katkesi. Aleksi Heimosalmi sivalsi kiekon siniviivalta sisään erän alussa. Loistavan maskin tilanteessa teki Samuel Helenius.
2-2 tasoitusmaalin iski sisään Joakim Kemell. Ensin Eetu Liukas taisteli kiekon maalin takana ja passasi sen Topi Niemelälle. Niemelä taas löysi Kemellin upealla poikkialueen syötöllä.
Jatkoajalla Kent Johnson taisteli Kanadan voittomaalin. Hän rynnisti röyhkeästi maalille ja ryki oman irtokiekkonsa sisään.
Vain hetkeä aiemmin Suomi oli lähellä voittomaalia. Kiekko pomppi jo maaliviivalla, mutta Mason McTavish kävi pelastamassa kiekon selville vesille.
LUE MYÖS: Tähdistö ja parhaat pelaajat valittu! Kahdelle suomalaiselle kunniaa
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kultaleijonalle lähtöpassit NHL:ssä!
- HIFK pesi kasvonsa! Jyräsi komeaan voittoon Tapparasta
- MTV: Jokerit ja HIFK kilpasilla – kumpi nappaa kultaleijonan itselleen?
- IL: Kimmo Kuhta sai valmennuspestin Liigasta!
- MTV: Lukon loukkaantuneen maalitykin voinnista uutta tietoa
- JYP-hyökkääjä lainapestille toiseen Liiga-seuraan
- Ruotsin olympiajoukkue sai taas huolestuttavia uutisia NHL:stä
- Sopimus purettu! KooKoon ulkomaalaisvahvistus vaihtaa maisemaa
- Suomalainen kärkivaraus nostettiin ensimmäistä kertaa NHL:ään!
- Karu kohtalo – Suomi murskattiin tylysti MM-jäillä
- SS: Tapparan huippulupaus loikkaa toiseen Liiga-seuraan!
- Urheilucastin väite: Tappara valmistelee hirmusopimusta Liigan supertähdelle!
- Lehti: Jokerien huippuvahvistus kolarissa – kuva onnettomuuspaikalta julki
- Nuorten Leijonien tähtihyökkääjä: uusi joukkue!
- Leo Komarov Ässiin? SK: Näin seurapomo vastaa
- IL: Kimmo Kuhta sai valmennuspestin Liigasta!
- HIFK:lle lisää lunta tupaan? Tähtihyökkääjän taklaus kurinpidon syyniin – katso tilanne
- JYP-hyökkääjä lainapestille toiseen Liiga-seuraan
- Liiga-seuralle jättiuutinen – huippunimi avaa vihdoin kautensa!
- Antero Mertaranta: uusi aluevaltaus