Nuorten Leijonien alivoima teki käsittämättömän tempun – nollasi hurjan määrän ylivoimaa
Kuva: Pasi Mennander/Suomen Jääkiekkoliitto
Nuoret Leijonat joutui tyytymään tällä kertaa alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa hopeisiin mitaleihin, mutta yrityksen puutteesta homma ei jäänyt kiinni. Parhaiten Suomen taistelu ilmentyi alivoimatilastoissa.
Kahden minuutin jäähyjä tuli ottelun aikana jopa seitsemän kappaletta, joskin noin kaksi minuuttia jäi päällekkäisen kanadalaisrangaistuksen ansiosta miesvajaata lusimatta. Lähes tarkalleen viidesosan ottelusta pelannut alivoima ei kuitenkaan päästänyt maalin maalia.
Kyseessä oli täyskäännös aiemmin turnauksessa totutusta tahdista. Ennen loppuottelua Suomi oli nollannut jäähyjä vain noin 68-prosenttisesti.
LUE MYÖS:
- Kultaleijona heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Jokerifaneilta suorat sanat päävalmentaja Tomek Valtoselle
- Jokereilta kova ratkaisu katsomoon komennettujen tähtien suhteen
- Pelicansille tipahti surkeita uutisia ennen Jokerit-ottelua!
- Jokereissa kuohuu – kolme tähtihankintaa heivattiin katsomoon
- Urheilucast: Liiga-jätti lähti Jori Lehterän perään – ”Sauna ei tule kylmenemään”
- Nyt näyttää pahalta – Liiga-seuran karmeat talousluvut julki
- Se oli siinä – Kärppien seuraikoni päättää pelaajauransa
- IS: Jori Lehterä teki ratkaisunsa loppukaudesta – HIFK:lle jäi arvokas kortti
- IS: HIFK havittelee Jori Lehterän tilalle jo uutta hankintaa – ”Sitä työstetään”
- IS: Jori Lehterä teki ratkaisunsa loppukaudesta – HIFK:lle jäi arvokas kortti
- Urheilucast: Liiga-jätti lähti Jori Lehterän perään – ”Sauna ei tule kylmenemään”
- Liiga-seura teki löydön vapailta markkinoilta – ”Tosi innoissani tulen”
- Jokereissa kuohuu – kolme tähtihankintaa heivattiin katsomoon
- Se oli siinä – Kärppien seuraikoni päättää pelaajauransa
- Urheilucast: Tappara jahtaa Leijonista tuttua huippunimeä – ”Ei savua ilman tulta”
- Jukka Jalosen nimi liitettiin Jokereihin – kommentoi IS:lle: ”Mähän oon ilmoittanut”
- Urheilucast: Jori Lehterä loikkaamassa Jokereihin? ”Tunnustellut saatavuutta”
- Nyt näyttää pahalta – Liiga-seuran karmeat talousluvut julki
- Pelicansille tipahti surkeita uutisia ennen Jokerit-ottelua!