Jukurien nuori maalivahti joutui kovaan paikkaan – teki ensiesiintymisensä miesten tasolla kovassa CHL-ottelussa
Jukurit kärsi CHL:ssä 3-4-tappion ruotsalaisseura Luulajalle perjantaina. Ottelu pelattiin Ruotsissa.
Jukurien kokoonpanosta ottelussa puuttui maalivahti Frans Tuohimaa, joka joutui jäämään sivuun pienten vaivojen takia. Näin ollen joukkueen maalilla aloitti Markus Ruusu, joka kuitenkin joutui jättämään ottelun kesken ajassa 26.39. Hän loukkasi itseään maalineduskahakassa. Ruusu ehti torjumaan ottelussa 12 kertaa ja piti maalinsa puhtaana.
Ruusun loukkaantumisen myötä Jukurien maalille asteli loppupelin ajaksi vasta 20-vuotias nuori maalivahti Lukas Silvennoinen. Kyseinen ottelu oli Silvennoiselle ensiesiintyminen miesten tasolla. Hän on pelannut kahden edelliskauden aikana Jukurien U20-joukkueessa.
Tulikasteensa miesten peleissä Silvennoinen sai kokea kovaa vastustajaa vastaan. Luulaja voitti viime kaudella hopeaa SHL:ssä. Silvennoinen torjui ottelussa kaikkiaan 24 kiekkoa ja joutui antautumaan neljä kertaa.
Ottelun ratkaisijaksi nousi Luulajan tehokas kakkosketju. Isac Brännström mätti huipputehot 3+1, Einar Emanuelsson keräsi pisteet 0+3 ja suomalaishyökkääjä Juhani Tyrväinen kirjautti tehot 1+1.
Jukurien maaleista ottelussa vastasivat Niko Huuhtanen, Otto Mäkinen sekä Jesper Piitulainen.
LUE MYÖS:
- Jokerifaneilta suorat sanat päävalmentaja Tomek Valtoselle
- Jokereilta kova ratkaisu katsomoon komennettujen tähtien suhteen
- Pelicansille tipahti surkeita uutisia ennen Jokerit-ottelua!
- Jokereissa kuohuu – kolme tähtihankintaa heivattiin katsomoon
- Urheilucast: Liiga-jätti lähti Jori Lehterän perään – ”Sauna ei tule kylmenemään”
- Nyt näyttää pahalta – Liiga-seuran karmeat talousluvut julki
- Se oli siinä – Kärppien seuraikoni päättää pelaajauransa
- IS: Jori Lehterä teki ratkaisunsa loppukaudesta – HIFK:lle jäi arvokas kortti
- IS: HIFK havittelee Jori Lehterän tilalle jo uutta hankintaa – ”Sitä työstetään”
- Liiga-seura teki löydön vapailta markkinoilta – ”Tosi innoissani tulen”

- Urheilucast: Tappara jahtaa Leijonista tuttua huippunimeä – ”Ei savua ilman tulta”
- Se oli siinä – Kärppien seuraikoni päättää pelaajauransa
- Jukka Jalosen nimi liitettiin Jokereihin – kommentoi IS:lle: ”Mähän oon ilmoittanut”
- Urheilucast: Jori Lehterä loikkaamassa Jokereihin? ”Tunnustellut saatavuutta”
- Nyt näyttää pahalta – Liiga-seuran karmeat talousluvut julki
- IS: HIFK havittelee Jori Lehterän tilalle jo uutta hankintaa – ”Sitä työstetään”