IS: Tämä mies haluaa ostaa entisen Hartwall-areenan – ”Olen valmis siihen”
Ilta-Sanomat uutisoi perjantaina, että energiayhtiö St1:n pääomistaja Mika Anttonen on valmis ostamaan Helsinki-hallin, eli entisen Hartwall-areenan.
Pakotelistatut venäläisoligarkit Gennadi Timtshenko ja Roman Rotenberg omistavat Helsinki Halli Oy:tä hallinnoivan Arena Events Oy:n.
Suomalaisen urheilun hyväntekijänä tunnettu Anttonen ei halua päästää yli puoli vuotta suljettuna ollutta Helsinki-hallia lahoamaan.
– Kyllä, tieto pitää paikkansa. Minulta on kysytty kiinnostustani ostaa areena ja olen vastannut, että olen valmis siihen, jos mitään juridisia esteitä ei ole olemassa, Anttonen sanoi Ilta-Sanomille.
Jääkiekkoseura Jokerien ostamisesta suomalaismiljardööri ei kuitenkaan ole kiinnostunut.
Ilta-Sanomat kertoo, että ulkoministeriö ja Ulosostolaitos haluavat ennen ostoa olla varmoja siitä, ettei ostajaa ole syytä epäillä venäläismiljardöörien bulvaaniksi ja siitä, että areena myydään käypään hintaan.
IS:n lähteiden mukaan venäläisoligarkit ovat pyytäneet entisestä Hartwall-areenasta 50-60 miljoonaa euroa. Lopullisen hinnan uskotaan kuitenkin asettuvan lähemmäksi 40 miljoonaa euroa. IS:n sisäpiirilähde uskoi tarkan hinnan olevan 38 miljoonaa euroa.
LUE MYÖS:
- Kultaleijona heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Jokerifaneilta suorat sanat päävalmentaja Tomek Valtoselle
- Jokereilta kova ratkaisu katsomoon komennettujen tähtien suhteen
- Pelicansille tipahti surkeita uutisia ennen Jokerit-ottelua!
- Jokereissa kuohuu – kolme tähtihankintaa heivattiin katsomoon
- Urheilucast: Liiga-jätti lähti Jori Lehterän perään – ”Sauna ei tule kylmenemään”
- Nyt näyttää pahalta – Liiga-seuran karmeat talousluvut julki
- Se oli siinä – Kärppien seuraikoni päättää pelaajauransa
- IS: Jori Lehterä teki ratkaisunsa loppukaudesta – HIFK:lle jäi arvokas kortti
- IS: HIFK havittelee Jori Lehterän tilalle jo uutta hankintaa – ”Sitä työstetään”
- IS: Jori Lehterä teki ratkaisunsa loppukaudesta – HIFK:lle jäi arvokas kortti
- Urheilucast: Liiga-jätti lähti Jori Lehterän perään – ”Sauna ei tule kylmenemään”
- Liiga-seura teki löydön vapailta markkinoilta – ”Tosi innoissani tulen”
- Jokereissa kuohuu – kolme tähtihankintaa heivattiin katsomoon
- Se oli siinä – Kärppien seuraikoni päättää pelaajauransa
- Urheilucast: Tappara jahtaa Leijonista tuttua huippunimeä – ”Ei savua ilman tulta”
- Jukka Jalosen nimi liitettiin Jokereihin – kommentoi IS:lle: ”Mähän oon ilmoittanut”
- Urheilucast: Jori Lehterä loikkaamassa Jokereihin? ”Tunnustellut saatavuutta”
- Nyt näyttää pahalta – Liiga-seuran karmeat talousluvut julki
- IS: HIFK havittelee Jori Lehterän tilalle jo uutta hankintaa – ”Sitä työstetään”