Lähes 14 miljoonaa euroa! Jääkiekon MM-kotikisat olivat jättimenestys – ”Ennätystulos”
Vuoden 2022 jääkiekon MM-kotikisat olivat suuri menestys niin kaukalossa kuin kaukalon ulkopuolellakin.
Suomen Jääkiekkoliitto kertoo tiedotteessaan, että kisoista irtosi peräti 13,9 miljoonaa euroa suomalaisen jääkiekon kehittämiseen.
– Lopputulos oli kaikilla mittareilla erinomainen. Kisojen järjestelyt keräsivät laajalti kiitosta, finaali huipentui Leijonien maailmanmestaruuteen ja myös taloudellisesti kisat tekivät ennätystuloksen: tiukan kulukurin ja loistavasti sujuneen VIP-, kumppani- ja lipunmyynnin ansiosta MM-kisojen tuotto kohosi peräti 13,9 miljoonaan euroon, Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Harri Nummela iloitsee tiedotteessa.
MM-kisat olivat valtava menestys myös yleisömäärän suhteen. Liput menivät todella kuumille kiville.
– Meidät yllätti se, kuinka paljon lippuja meni kaupaksi juuri kisojen alla ja niiden aikana – tähän vaikutti merkittävästi muun muassa kotijoukkueen loistava menestys. Yhteensä lippuja myyntiin 379 720 kappaletta, joista 279 924 Tampereelle, MM-kisojen pääsihteeri Heikki Hietanen kertoo.
Tiedotteessa kerrotaan myös, että kokonaisuudessaan MM-kisojen kulut olivat 22 685 613 ja tuotot 36 586 029 euroa. Kisojen taloudelliset vaikutukset kisakaupungeille, Tampereelle ja Helsingille, olivat myös merkittävät: suorien taloudellisten vaikutusten arvioidaan olleen 115,6 miljoonaa euroa, näistä 86,7 miljoonaa kohdistui Tampereen alueelle. Tapahtuman epäsuorat taloudelliset vaikutukset olivat 144,5–202,3 miljoonaa euroa.

LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liigan pudotuspeleissä jättiyllätys!
- HIFK-tähden telonut KalPan Hugo Gallet: pelikielto
- Leijonille huonoja uutisia – Floridan suomalaistähti loukkaantui
- Liigan pudotuspelit käyntiin: HIFK:lta ja Kiekko-Espoolta romahdus
- Kauhunhetkiä kaukalossa – SaiPassa loistanut Ville Petman paareilla sairaalaan
- TPS julkaisi tiedotteen – suora viesti faneille
- Kulisseista paljastus – IS: Patrik Laine teki Montrealin kanssa radikaalin ratkaisun
- Lähde: Maajoukkuemies vaihtaa seuraa – edessä siirto Liigaan?
- Ei hyvältä näytä – Liigan pudotuspelijoukkue sai shokkiuutisen
- Kärpistä tutulla Leijonat-pakilla on vientiä: huippuseura perässä!
- Mikko ja Ville Petman: ensi kauden seura selvillä
- Kultaleijona jättää Biel-Biennen – nappaako Liiga-seura?
- Kärpistä tutulla Leijonat-pakilla on vientiä: huippuseura perässä!
- Maajoukkueesta lähtöpassit saanut sarjasikailija iski taas: pitkä pelikielto
- Ei hyvältä näytä – Liigan pudotuspelijoukkue sai shokkiuutisen
- Tappara: iso sopimusuutinen!
- TPS julkaisi tiedotteen – suora viesti faneille
- Toimittaja: Kiekko-Espoon tehomies lähtee – suuntana NHL
- Tapparasta lähtenyt suomalainen: NHL kutsuu!
- Kauhunhetkiä kaukalossa – SaiPassa loistanut Ville Petman paareilla sairaalaan