Anton Lundellin läpiajon torjuminen johti loukkaantumiseen – paareilla kannetun pelaajan tilasta päivitys
NHL:ssä todistettiin taannoin pelottavan näköistä tapausta, kun Florida Panthersin suomalaistähti Anton Lundellin läpiajo johti yllättävään loukkaantumiseen. Dallas Starsin maalivahti Scott Wedgewood torjui tilanteen tavallaan ihan normaalin näköisesti, mutta lopulta hyvin nopeasti kävi selville se, että veskaria sattui pahoin.
Hänet kannettiin kaukalosta paareilla pois. Vahti kärsii ylävartalovammasta, mutta Stars-luotsi Peter DeBoerilla oli onneksi parempaa kerrottavaa seuran nettisivuilla.
Pelaajan tila on nyt kuulemma parempi, joten myös ilmassa on parempia merkkejä.
– Hän tuli kaukalolle ja tunsi olonsa paremmaksi. Hän saattaa luistella pian.
Yhtä kaikki, tilanne säikäytti.
– Voin laskea yhden käden sormilla ne pelaajat, jotka olen nähnyt kannettavan paareilla pois. Siinä miettii vain, että ”onko hän kuunossa”.
Wedgewood on pelannut tällä kaudella kahdeksan matsia prosentein 90,4, ykkösvahti Jake Oettinger on torjunut 11 pelissä 92,7 prosentin tarkkuudella.
LUE MYÖS:
- Kultaleijona heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Jokerifaneilta suorat sanat päävalmentaja Tomek Valtoselle
- Jokereilta kova ratkaisu katsomoon komennettujen tähtien suhteen
- Pelicansille tipahti surkeita uutisia ennen Jokerit-ottelua!
- Jokereissa kuohuu – kolme tähtihankintaa heivattiin katsomoon
- Urheilucast: Liiga-jätti lähti Jori Lehterän perään – ”Sauna ei tule kylmenemään”
- Nyt näyttää pahalta – Liiga-seuran karmeat talousluvut julki
- Se oli siinä – Kärppien seuraikoni päättää pelaajauransa
- IS: Jori Lehterä teki ratkaisunsa loppukaudesta – HIFK:lle jäi arvokas kortti
- IS: HIFK havittelee Jori Lehterän tilalle jo uutta hankintaa – ”Sitä työstetään”
- IS: Jori Lehterä teki ratkaisunsa loppukaudesta – HIFK:lle jäi arvokas kortti
- Urheilucast: Liiga-jätti lähti Jori Lehterän perään – ”Sauna ei tule kylmenemään”
- Liiga-seura teki löydön vapailta markkinoilta – ”Tosi innoissani tulen”
- Jokereissa kuohuu – kolme tähtihankintaa heivattiin katsomoon
- Se oli siinä – Kärppien seuraikoni päättää pelaajauransa
- Urheilucast: Tappara jahtaa Leijonista tuttua huippunimeä – ”Ei savua ilman tulta”
- Jukka Jalosen nimi liitettiin Jokereihin – kommentoi IS:lle: ”Mähän oon ilmoittanut”
- Urheilucast: Jori Lehterä loikkaamassa Jokereihin? ”Tunnustellut saatavuutta”
- Nyt näyttää pahalta – Liiga-seuran karmeat talousluvut julki
- Pelicansille tipahti surkeita uutisia ennen Jokerit-ottelua!