Nuorten MM-kisat lähestyvät! Tässä ovat turnauksen TOP 5 -maalivahdit
Nuorten MM-kisat ovat enää päivien päässä. Turnaus polkaistaan käyntiin tapaninpäivänä 26. joulukuuta.
Ennakoimme kisoja listaamalla kaikkien pelipaikkojen parhaat pelaajat. Ensimmäisenä käsittelyssä ovat maalivahdit.
5. Nikita Quapp, Saksa
Carolina Hurricanes näki kookkaassa Nikita Quappissa potentiaalia ja varasi hänet 6. kierroksella vuonna 2021. Varauksen jälkeen ura ei kuitenkaan ole lähtenyt lentoon. Tällä kaudella hän on pelannut vain kolme ottelua Saksan divarissa torjuntaprosentilla 91. Pelikunto on siis iso kysymysmerkki, mutta potentiaaliltaan Quapp on kisojen kärkeä.
4. Niklas Kokko, Suomi
Niklas Kokko on yksi kisojen potentiaalisimmista maalivahdeista, mistä kertoo se, että Seattle Kraken varasi hänet 2. kierroksella vuonna 2022. Varausnumero oli poikkeuksellisen pieni maalivahdille. Kokko on vasta 18-vuotias, mutta pituutta hänellä on jo 190 senttimetriä. Tällä kaudella hän on pelannut jo miesten pelejä Hermeksessä. 12 ottelun torjuntaprosentti on 90,4.
3. Thomas Milic, Kanada
Thomas Milicille nämä ovat ensimmäiset U20-kisat, mutta alle 18-vuotiaissa hän oli Kanadan luottomiehiä. Hän pelasi MM-kisoissa kaksi ottelua torjuntaprosentilla 97,5. Tällä kaudella hän on pelannut 14 WHL-ottelua torjuntaprosentilla 91,9. Lukema on hyökkäysvoittoiseen junnusarjaan erinomainen.
2. Kaidan Mbereko, Yhdysvallat
Kaidan Mbereko pelasi ensimmäisten kautensa miesten sarjassa NCAA:ssa. Nuorukaisen tilastot ovat olleet aivan poikkeukselliset 19-vuotiaalle. Hän on pelannut 14 ottelua torjuntaprosentilla 92,7. Hän torjui Yhdysvaltojen maalilla myös edellisissä kisoissa torjuntaprosentilal 92,1.
1. Carl Lindbom, Ruotsi
Karl Lindbom on ollut tällä kaudella aivan liekeissä HockeyAllsvenskanissa. 19-vuotias nuorukainen on ollut ehdottomasti koko sarjan paras maalivahti. Hän on pelannut 21 ottelua torjuntaprosentilla 93,6. Itseluottamus kisojen alla on tällä kaverilla aivan katossa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ennakkosuosikit pitivät pintansa – Kanada kaatoi Tshekin U20-trillerissä
- NHL-kohulupaus Oscar Hemming: sopimussotku ratkesi – tässä uusi seura
- Nuorten Leijonien hyökkääjä sai valtavia onnistumisia: ”Ollut vähän vaikeampi kausi”
- Voittotili auki – Nuoret Leijonat nujersi Tanskan MM-avauksessa!
- Ruotsi selvisi säikähdyksellä
- Leijonat-puolustaja loukkaantui EHT:llä – joutuu pitkäksi aikaa sivuun
- SM-finalistit kohtasivat jännitysnäytelmässä – Raimo Helmisen SaiPa pelotteli KalPaa
- IL: Jokerit kaappasi Leijonissa pelanneen hyökkääjän
- Tässä Nuorten Leijonien kentälliset MM-avaukseen!
- Tapparalle murskavoitto – Pate Mustajärvelle hiljainen hetki
- Petteri Rimpisen varusteet ällistyttää Pohjois-Amerikassa: ”Sairaimmat mitä olen nähnyt”
- HIFK:n tähti Jori Lehterästä iso uutinen
- Katso Nuorten Leijonien MM-avaus ilmaiseksi – TV-lähetykset, selostaja ja kommentaattori
- Nuorten MM-kisat nurkan takana! Tässä ovat turnauksen TOP 10 -kiinnostavimmat pelaajat
- HIFK sai kaksi uutta vahvistusta!
- Lehti: Liigan entinen pistelinko jätti NHL:n joulun aikana – miljoonasopimus puretaan!
- Tässä Nuorten Leijonien kentälliset MM-avaukseen!
- Viimeiset valinnat tehty! Tässä on Nuorten Leijonien MM-joukkue
- JYP: Liigan supertähdelle pitkä jatkosopimus!
- Leijonat-puolustaja loukkaantui EHT:llä – joutuu pitkäksi aikaa sivuun