Hurja on taso! Tässä ovat Nuorten MM-kisojen TOP 5 -puolustajat
Nuorten MM-kisojen alku on enää kolmen päivän päässä. Nuoret Leijonat lähtevät kirkastamaan viime kisoissa voitettua hopeaa, kun turnaus starttaa tapaninpäivänä 26. joulukuuta.
Tässä artikkelissa nostamme esiin turnauksen viisi parasta puolustajaa. Taso on tänä vuonna todella kova.
LUE MYÖS: Nuorten MM-kisat lähestyvät! Tässä ovat turnauksen TOP 5 -maalivahdit
5. David Reinbacher, Itävalta
David Reinbacher on vasta 18-vuotias, mutta hän takoo silti hurjia tehoja Sveitsin pääsarjassa. Tällä kaudella hän on nakuttanut 28 otteluun tehot 2+12=14. Kookas puolustaja on näyttänyt pärjäävänsä puolustuspäässä myös miehiä vastaan, ja hän murtautuikin tasokkaaseen Sveitsin liigaan jo 17-vuotiaana. Reinbacher on Itävallan paras puolustajalupaus aikoihin.
4. Brandt Clarke, Kanada
Brandt Clarken pelit ovat jääneet tällä kaudella vähiin, kun hän murtautui yllättäen alkukaudesta Los Angeles Kingsin NHL-miehistöön. Hän pelasi yhdeksän NHL-ottelua, joissa tilille kertyi kaksi syöttöpistettä. AHL:ssä Clarke ehti pelata viisi ottelua tehoin 1+1=2. Hän on takonut aiemmin hurjia tehoja nuorten tasolla, myös kansainvälisesti. Vuoden 2021 U18-kisoissa Clarke paukutti seitsemään MM-otteluun tehot 2+5=7.
3. Luke Hughes, Yhdysvallat
Luke Hughes on NHL-tähtien Jack ja Quinn Hughesin pikkuveli. Isoveljiensä tapaan hän on erinomainen luistelija ja poikkeuksellinen lahjakkuus kiekon kanssa. Tällä kaudella hän on iskenyt yliopistosarja NCAA:ssa 20 matsiin hurjat tehot 3+15=18. Hän edusti Yhdysvaltoja viime kaudella sekä U20- että MM-tasolla. MM-kisoissa hän paukutti miehiä vastaan kymmeneen otteluun tehot 1+3=4.
2. Simon Nemec, Slovakia
Vaikka Simon Nemec on vasta 18-vuotias, on hän kokenut kiekkomaailmassa jo paljon. Hän on edustanut Slovakiaa olympialaisissa ja MM-kisoissa, joiden kahdeksassa ottelussa syntyi kuusi tehopistettä. Alkukauden Nemec on pelannut tehokkaasti AHL:ssä paukuttaen 24 otteluun tehot 3+8=11.
1. David Jiricek, Tshekki
David Jiricek on jo melkein epäreilun kova vahvistus nuorten MM-kisoihin. Hän kolkuttelee jo NHL-tasoa, mutta Columbus Blue Jackets on antanut superlupauksensa marinoitua rauhassa AHL:ssä. Tällä kaudella Jiricek on paukuttanut 19 AHL-matsiin tehot 5+15=20. Hänkin pelasi jo viime kaudella miesten MM-kisoissa.
- Naisten MM-kisat 2026: Naisleijonien ottelut, tv-lähetysajat ja selostajat
- Yle: Ismo Lehkonen varoittaa Liigan jättisiirtojen seurauksista: ”Voi tulla aikamoinen häiriötekijä”
- Brad Lambert heivattiin siirtolistalle NHL:ssä – nyt selvisi lopputulos
- Venäläismedialta rajua tekstiä Suomesta: ”Mielenterveyden kanssa ongelmia”
- Venäjän MM-paluusta seurasi jälleen uusi uhkaus – pitkäaikainen sponsori harkitsee lähtöä!
- HPK:lta kaksi pelaajaratkaisua – mestaripuolustajalle jatkosopimus, maalivahti Suomi-sarjaan
- Liigassa hurja päävalmentajaruletti – HIFK nappasi tähtiluotsin!
- Nyt se on varmaa: Raimo Helminen palaa Ilvekseen – SaiPa julkisti uuden päävalmentajansa
- IIHF:lta tyly viesti Venäjän MM-paluusta – CAS:n päätös sai täystyrmäyksen
- Venäjän MM-paluusta uusi jättikohu – jääkiekon MM-kisojen pääsponsori uhkaa vetäytyä
- Venäläismedialta rajua tekstiä Suomesta: ”Mielenterveyden kanssa ongelmia”
- Yle: Ismo Lehkonen varoittaa Liigan jättisiirtojen seurauksista: ”Voi tulla aikamoinen häiriötekijä”
- Brad Lambert heivattiin siirtolistalle NHL:ssä – nyt selvisi lopputulos
- Venäjän MM-paluusta seurasi jälleen uusi uhkaus – pitkäaikainen sponsori harkitsee lähtöä!
- Nyt tuli suoraa tekstiä – tämän maan pääministeri haluaa Venäjän MM-kisoihin!
- Pikkuleijonille täydellinen nöyryytys – USA murskasi Suomen käsittämättömin lukemin
- Naisten MM-kisat 2026: Naisleijonien ottelut, tv-lähetysajat ja selostajat
- HPK:lta kaksi pelaajaratkaisua – mestaripuolustajalle jatkosopimus, maalivahti Suomi-sarjaan
- Venäjän urheiluministeriltä hurja ulostulo – uhkaa Suomea ja muita maita kovilla seurauksilla!
- Mikko Rantanen teki historiaa NHL:ssä – vain kolme suomalaislegendaa pystynyt samaan