Mikko Rantasen outo kohtalo yllätti NHL:n supertähden – ”Tässä tehdään jotain väärin, jos…”
Ensi kuun alussa Floridassa pelattavan jääkiekon NHL:n tähdistöottelun ensimmäisistä pelaajavalinnoista tiedotettiin alkuvuonna, eikä noin 30 nimen joukossa yllättäen ollutkaan Mikko Rantasta.
Tuossa vaiheessa mukaan valittiin jokaisesta joukkueesta yksi nimi, ja Rantasen joukkueesta kunnian sai kovia tehoja latova tähtipuolustaja Cale Makar. Hän kommentoi Rantasen kohtaloa pohjoisamerikkalaismedioissa.
– Tässä tehdään jotain väärin, jos Rantanen ei ole mukana. Pitäisikö minun olla ensimmäisenä valittujen joukossa? Ei, pakki latasi esimerkiksi Denver Postin mukaan kiertelemättä.
– Minun mielestä Mikon olisi pitänyt olla ensimmäisenä valittujen joukossa.
24-vuotias kanadalaistähti arveli, että Rantasen on pakosti päästävä mukaan.
– Mutta en minä näitä päätöksiä tee.
Vaikka Makar ei päätöksiä tee, on hän vaikuttamassa päätökseen ainakin sanojensa mukaan.
– Äänestin jo Rantasta.
Oliko tähtipakki yllättynyt omasta kohtalostaan, eli valinnasta?
– En tiedä, onko yllättynyt oikea sana. Rantasen ja Nathan MacKinnonin pitäisi ainakin olla mukana. Toivottavasti me olemme siellä kaikki.
Makar on kieltämättä jäljillä. Rantanen on Coloradon tehokkain pelaaja saldolla 27+23=50, MacKinnon seuraa kakkosena (11+28=39) ja Makar kolmantena (10+28=38).
Avsin kausi jatkuu pohjalla taapertavaa Chicago Blackhawksia vastaan ensi yönä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- TS: TPS pestasi legendaarisen Liiga-nimen – Mikko Koivu sivuun valmennuksesta
- Tappara iskemässä tiskiin jättiluokan hankinnan – Expressen: SHL-tähti siirtyy Liigaan!
- Lähde: Ilves teki hankinnan rapakon takaa – tuttu mies tekee paluun!
- Pelicans: jättiuutinen!
- Miten Antti Pennanen onnistui olympialaisissa? IL: Mikko Rantanen vastaa: ”Mun mielestä…”
- Teemu Pulkkinen paljasti MTV:lle: virittelee siirtoa Liigaan!
- Hurjia tehoja takonut hyökkääjä jättää Suomen – uusi osoite selvillä
- Urheilucast: Ilves tarjosi rahakkaat diilit kahdelle KalPan luottopelaajalle – vastaus oli helppo
- Montreal-GM astui viimein esiin – yllättävää puhetta Patrik Laineesta
- Kultaleijona Oliwer Kaski: uusi seura
- IL: Jesper Piitulainen sai jättitarjouksen toisesta Liiga-seurasta – ei voinut kieltäytyä
- Urheilucast: Ilves tarjosi rahakkaat diilit kahdelle KalPan luottopelaajalle – vastaus oli helppo
- IL: Liiga-tykki Cameron Wright lähtee – uusi seura selvisi!
- MTV: HPK:n sensaatiovahti Kim Saarinen lähtee Pohjois-Amerikkaan
- Kiekko-Pojilta kovia hankintoja – Haaviin Liigan ja Mestiksen mestarit
- IS: Suomen NHL-hyökkääjä kummastelee – kutsua MM-kisoihin ei kuulu
- Kultaleijona Oliwer Kaski: uusi seura
- Christopher Gibson: ulos
- Aarne Intosen sopimus purettu – uusi Liiga-seura huhuissa
- Entinen NHL-kolossi sai lähteä – Liiga-siirto sinettiä vaille valmis!