Liigassa oli syntyä todella erikoinen ennätys – ruotsalaispelaajan maali vesitti tämän
TPS:stä niukkaan 2-1-voittoon venynyt Sport oli lähdellä tehdä todella erikoista historiaa jääkiekkoliigassa perjantaina. Se lähti illan matsiin allaan peräti neljä ylitöihin venynyttä ottelua.
Ensiksi KalPa ja Ilves olivat vuoden alussa parempia voittomaalikisoissa, mutta näiden tappioiden jälkeen Sport voitti itse kaksi ottelua putkeen niin ikään voittomaalikisassa.
Varsinaisen peliajan tasapeli oli lähellä perjantainakin. Sport iski turkulaisvierasta toisen osumansa, eli voittomaalin vasta ajassa 59.54 Axel Holmströmin toimesta ylivoimalla.
Liigadata-niminen Twitter-tili kertoi, että viides peräkkäinen varsinaisen peliajan tasapeli olisi sivunnut liigaennätystä. Ennätys olisi ollut myös aikanaan viides peräkkäinen voittomaalikisa.
Saman lähteen mukaan johtomaali ja samalla voittomaali oli kauden myöhäisin. Ennen perjantaina myöhäisimmästä johtomaalista oli vastannut Pelicans (59.51) myös TPS:ää vastaan.
Perjantain muissa otteluissa HIFK kellisti HPK:n 4-1, Lukko taivutti JYPin nurin osumin 2-1, Pelicans löi KooKoon 3-1 ja Ässät kellisti taas Tapparan – nyt 4-2.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- HIFK-tähden telonut KalPan Hugo Gallet: pelikielto
- Leijonille huonoja uutisia – Floridan suomalaistähti loukkaantui
- Liigan pudotuspelit käyntiin: HIFK:lta ja Kiekko-Espoolta romahdus
- Kauhunhetkiä kaukalossa – SaiPassa loistanut Ville Petman paareilla sairaalaan
- TPS julkaisi tiedotteen – suora viesti faneille
- Kulisseista paljastus – IS: Patrik Laine teki Montrealin kanssa radikaalin ratkaisun
- Lähde: Maajoukkuemies vaihtaa seuraa – edessä siirto Liigaan?
- Ei hyvältä näytä – Liigan pudotuspelijoukkue sai shokkiuutisen
- Kärpistä tutulla Leijonat-pakilla on vientiä: huippuseura perässä!
- Juuse Saroksesta karu uutinen!
- Urheilucast: Aleksi Saarela vaihtaa Liiga-seuraa – vaati miljoonadiiliä
- Mikko ja Ville Petman: ensi kauden seura selvillä
- Kultaleijona jättää Biel-Biennen – nappaako Liiga-seura?
- Kärpistä tutulla Leijonat-pakilla on vientiä: huippuseura perässä!
- Maajoukkueesta lähtöpassit saanut sarjasikailija iski taas: pitkä pelikielto
- Ei hyvältä näytä – Liigan pudotuspelijoukkue sai shokkiuutisen
- Tappara: iso sopimusuutinen!
- TPS julkaisi tiedotteen – suora viesti faneille
- Toimittaja: Kiekko-Espoon tehomies lähtee – suuntana NHL
- Tapparasta lähtenyt suomalainen: NHL kutsuu!