Kazakstan pronssille, Ruotsi lohkojumbo, Suomi ei mukana lainkaan… Mikä ihmeen turnaus se tämä on?
Kazakstan pronssilla, Japani mitalipeleissä, Ruotsi alkulohkon viimeinen maalierolla 11-37, Suomi ei mukana lainkaan…
Yhdysvaltain Lake Placidissa pelataan ainakin tulosten ja perustilastojen perusteella suhteellisen kummallista jääkiekon maajoukkueturnausta.
Kyseessä on viimeksi vuonna 2019 järjestetyt Universiadit. Niitä voisi luonnehtia opiskelijoiden olympialaisiksi.
Lake Placidin kisoissa mukana oli 12 maata, jotka pelasivat kahdessa alkulohkossa. A-lohkon voitti Kanada ennen Japania, joka siis sijoittui kummallisen kuuloisesti kakkoseksi. Jatkopeleistä karsiutuivat muun muassa lohkonelonen Tshekki ja -jumbo Ruotsi.
B-lohkosta jatkoon menivät USA ja Kazakstan. Slovakia oli kolmas, ja sen perässä sijoille 4-6 päätyivät erikoiset maat Unkari, Etelä-Korea ja Iso-Britannia.
Välierissä Kanada ja USA kaatoivat Kazakstanin ja Japanin edeten maanantain vastaisena yönä pelattavaan finaaliin.
Kazakstan voitti pronssit kaadettuaan Japanin sunnuntai-iltana maalein 8-1. Tuossa pelissä Kazakstanille tehoili pistein 1+2=3 Batyrlan Muratov, joka pelasi viime kaudella Mestistä rovaniemeläisessä RoKissa. Hän iski kaikkiaan 59 pelissä tehot 21+36=57.
Muratov keikkui ennen sunnuntaina pistepörsissä yhdeksäntenä saldolla 5+4=9.
Kärjessä olivat yhdysvaltalainen Luke Aquaro ja kanadalainen Brett Taylor Davis saldolla 6+5=11. Kolmospaikkaa hallussaan piti slovakialainen Peter Sandor lukemin 4+7=11.
Nämä pelaavat järjestyksessä lueteltunta yhdysvaltalaista NCAA III:sta, USports-sarjaa ja slovakian kakkossarjaa.
LUE MYÖS:
- Entisen NHL-vahdin seura haluaa Liigaan – uhkapeliyhtiö haussa: ”Paljon potentiaalia”
- IL: Raimo Helminen Liiga-jätin luotsiksi? – ”Sen verran olen kuullut”
- Jokereilta tiukka ulostulo – aiheena Tomek Valtonen
- Kultaleijona näki läheltä Aleksander Barkovin vaikutuksen Floridalle – ”Yksi parhaista”
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos
- Patrik Laine ei suostu mihin vain NHL:ssä – ”Nirso”
- Vahvoja näyttöjä NHL:ään – Viljami Marjala ja Atro Leppänen iskussa Edmontonissa
- Tomek Valtonen paljasti IS:lle, miksi Jokerien tähtihankinnat heivattiin katsomoon – ”Tosi yksinkertaista”
- Mikael Granlundille iso kunnianosoitus NHL:ssä – nyt puhuu mies itse
- Kultaleijona heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Jokereilta tiukka ulostulo – aiheena Tomek Valtonen
- Kultaleijona näki läheltä Aleksander Barkovin vaikutuksen Floridalle – ”Yksi parhaista”
- Kultaleijona heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- IS: Jori Lehterä teki ratkaisunsa loppukaudesta – HIFK:lle jäi arvokas kortti
- IL: Raimo Helminen Liiga-jätin luotsiksi? – ”Sen verran olen kuullut”
- Tomek Valtonen paljasti IS:lle, miksi Jokerien tähtihankinnat heivattiin katsomoon – ”Tosi yksinkertaista”
- Vahvoja näyttöjä NHL:ään – Viljami Marjala ja Atro Leppänen iskussa Edmontonissa
- Patrik Laine ei suostu mihin vain NHL:ssä – ”Nirso”
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos
- Urheilucast: Liiga-jätti lähti Jori Lehterän perään – ”Sauna ei tule kylmenemään”