ES: SaiPa-pomo tyrmää tiedon Niclas Westerholmin siirrosta Kärppiin
Ilta-Sanomat uutisoi aiemmin maanantaina, että SaiPan maalivahti Niclas Westerholm olisi siirtymässä Kärppiin jo tällä kaudella, mutta lappeenrantalaisseuran toimitusjohtaja Jussi Markkasen mukaan mistään tällaisesta ei ole sovittu.
Markkanen kertoo Etelä-Saimaalle, ettei hän tiedä, mistä Ilta-Sanomat on saanut tällaista tietoa.
– En voi hänen puolestaan puhua, mitä tapahtuu kauden jälkeen. Mutta mitään sellaista sopimusta ei ole tehty, että Westerholm pelaisi loppukauden Kärpissä, Markkanen toteaa ES:lle.
Aiemmin tänään (maanantaina) IS uutisoi, että Westerholm olisi siirtymässä Kärppiin loppukauden ajaksi. Sopimus kattaisi samalla myös kaksi seuraavaa kautta. Ainakaan toistaiseksi siirtoa ei ole siis kuitenkaan vahvistettu.
Otsikkoa korjattu tiistaina 24.1. kello 9.40: Markkanen kommentoi asiaa Etelä-Saimaalle, eikä Etelä-Suomen Sanomille, kuten otsikossa aiemmin kerrottiin.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Atro Leppänen: ensimmäinen maali Pohjois-Amerikassa!
- NHL:stä pudotettu suomalaiskomeetta: huimaa jälkeä farmissa
- NHL:stä karuja uutisia – kaksi suomalaistähteä loukkaantui
- Patrik Laine: shokkiuutinen!
- Montreal-GM: uutta tietoa Patrik Laineesta
- Liiga-seuralle raju takaisku: kultakypärä sivuun!
- TPS kiinnitti yli 400 Liiga-ottelun mestarihyökkääjän pätkäsopimuksella
- Liigan maalikuningas löysi uuden joukkueen!
- Petri Matikainen: ensi kauden seura selvillä!
- Lähde: Huippuseura yrittää ryöstää Kärppien tähtihyökkääjän itselleen
- Lähde: Huippuseura yrittää ryöstää Kärppien tähtihyökkääjän itselleen
- Liigan maalikuningas löysi uuden joukkueen!
- Ilves: karseita uutisia!
- Lukko kukkoilee somessa! Irvailee armotta ässälegendalle
- Petri Matikainen: ensi kauden seura selvillä!
- TPS kiinnitti yli 400 Liiga-ottelun mestarihyökkääjän pätkäsopimuksella
- Liiga-seurat hereillä! IS: Suomalaisvahti palaamassa Eurooppaan – ”Pohjois-Amerikka on nähty”
- Patrik Laine: shokkiuutinen!
- Ismo Lehkoselta outo kommentti Doug Sheddenistä: ”Toivottavasti korkki pysyy kiinni”
- Jokereille lätkäistiin sakot!