Leijonat-tähti Jussi Olkinuora paljastaa: Tästä syystä NHL-unelma sai jäädä – ”Se on eri maailma”

Leijonien riveissä MM- ja olympiakultaa viime kaudella voittanut maalivahti Jussi Olkinuora solmi täksi kaudeksi NHL-sopimuksen Detroit Red Wingsin kanssa.
Vastuuta NHL:n puolella ei lopulta 32-vuotiaalle konkarivahdille herunut ja mies palasi 15 AHL-pelin jälkeen takaisin Eurooppaan ja SHL:n ”suomalaisseura” Brynäsiin. Leijonat-tähti avasi paluunsa syitä HockeySverige-sivustolle.
– Siellä täytyy olla henkisesti hyvin vahva. Marginaalit ovat hyvin pienet. Luulin olevani valmis. Harjoitusleiri meni hyvin. Näkisin itseni NHL:ssä. Kaikki tuntui hyvältä. Mutta AHL… se on eri maailma. Siellä pelaaminen on vaikeampaa, maalivahti pureskelee alkukauttaan.
Olkinuora ei osaa vielä vastata täysin kysymykseen siitä, miksei paikka NHL:n kirkkaissa valoissa auennut.
– Luulen, että tätä täytyy kysyä uudelleen parin vuoden kuluttua, sitten kun olen käsitellyt koko asian. Mutta joukkueemme (AHL:ssä) ei ollut niin hyvä alussa. En koskaan päässyt pelaamaan kahta peliä peräkkäin, enkä saanut jatkuvuutta. Alkuun pääseminen oli erittäin vaikeaa. Harjoittelin paljon ja sitten olin väsynyt pelatessani. Mutta tietysti olisin itsekin voinut pelata paremmin. Se ei ole tekosyy. Mutta se oli sääli – koska tunsin, että olin lähellä (NHL-paikkaa).
Olkinuora ei suostu paljastamaan sitä, saiko mies tarjouksia myös muilta NHL-seuroilta.
– Se on salaisuus. Mutta Detroit vaikutti hyvältä, kun allekirjoitin sopimuksen. Hellberg (Magnus) pelaa nyt Detroitissa – minun numerollani. Hän tuli ja käytti tilaisuutensa. Hieno homma hänelle, Olkinuora pui pieniä marginaaleja.
Suomalaisvahti on saanut toistaiseksi vastuuta viidessä SHL-ottelussa.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- HS: Liiga-seura voi menettää tähtihankintansa yllättäen!
- Auts! HIFK kiusallisessa tilanteessa jo kauden kolmannessa pelissä
- NHL:stä kantautui murheellisia suomalaisuutisia
- Ilves jäi Kärppien jyrän alle – näin kävi liigakierroksella
- Vaasan Sportille hurja vahvistus! Kanadan MM-kultapakki Liigaan
- Tapparasta tuttu maajoukkuepakki NHL-jäille?
- JYP jää taakse – CHL-mestari vaihtaa seuraa!
- Leijonista tuttu puolustaja loukkaantui kauden avauksessa – edessä pitkä poissaolo
- SaiPasta lähtenyt Mikko Petman sai räväkän startin ulkomailla
- Mestis-kausi käynnistyy – nämä ottelut nähtävissä ilmaiseksi
- Urheilucast: TPS, HIFK ja Ilves taistelevat nuoresta Liiga-tähdestä – jättitarjous pöydällä!
- Liiga-vahti sai testisopimuksen NHL:ään!
- JYP jää taakse – CHL-mestari vaihtaa seuraa!
- Ässät pelaajakaupoilla – haaviin Nuorten Leijonien hopeamitalisti: ”Parhaat pelit ovat varmasti edessäpäin”
- Kärpät jää taakse – Ville Pokan uusi seura selvisi!
- SaiPasta lähtenyt Mikko Petman sai räväkän startin ulkomailla
- Leijonista tuttu puolustaja loukkaantui kauden avauksessa – edessä pitkä poissaolo
- Tähti on syttynyt? 17-vuotiaalta hyökkääjältä huima Liiga-debyytti
- Vaasan Sportille hurja vahvistus! Kanadan MM-kultapakki Liigaan
- Mestis-kausi käynnistyy – nämä ottelut nähtävissä ilmaiseksi