The Athletic: Patrik Laine teki MM-kisoihin liittyvän paljastuksen

Aiemmin tällä viikolla loukkaantunut Patrik Laine saattaa sittenkin toipua pelikuntoon ennen NHL:n runkosarjan päättymistä.
Laineen alkuperäinen toipumisaika ojentajaan tulleesta vammasta oli 2-4 viikkoa, joka tarkoitti pahimmissa tapauksessa hänelle kauden päättymistä. Myös maalitykin osallistumista toukokuussa Suomen MM-kotikisoihin on pidettiin alustavasti kysymysmerkkinä vamman takia.
The Athletic -sivuston tietojen mukaan Laine uskoo vahvasti, ettei kausi olisi hänen osaltaan paketissa.
– Laine on kertonut Columbus Blue Jacketsin ympärillä toimiville ihmisille, että hän tulee pelaamaan vielä tällä kaudella. Ja kun paluu tapahtuu, Laine tullaan näkemään jälleen keskushyökkääjänä, The Athletic -sivuston sisäpiiritoimittaja Aaron Portzline kertoo.
Laine startti uudella pelipaikalla on ollut toiveita herättävä. Suomalaistykki kirjasi ennen loukkaantumistaan kahdessa keskushyökkääjänä pelatussa ottelussa tehot 0+4.
Blue Jacketsin kausi tulee päättymään runkosarjaan, joten Laine olisi halutessaan saatavilla Leijonien mukaan MM-kotikisoihin.
Voit tutustua MM-kisojen lohkoihin, otteluohjelmaan ja lipunmyyntiin täällä.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- The Athletic: Leijonat-jätti vaihtaa maisemaa NHL:ssä – palkankorotus odottaa!
- Leijonien MM-kisojen romahduksella ikävät seuraukset – menetti ykkössijan
- MM-kisoilla jälleen jättimäinen tv-suosio – MTV julkaisi huimat katsojaluvut: ”Jääkiekko yhdisti suomalaisia tänäkin keväänä”
- Siirtohuhu: siirtyykö Tshekin maajoukkuepuolustaja Liigaan?
- Jukka Jaloselle etsitään seuraajaa – löytyykö Leijonien uusi päävalmentaja tästä joukosta?
- AHL-pelaajatkin jäävät jalkoihin! IS: Noora Räty nauttii jättipalkkaa naisten liigassa
- Siirtopommi: Kärppien tähtihyökkääjä Ville Leskinen jättää oululaisseuran – ura jatkuu Liigassa!
- Floridalle tipahti erinomaisia suomalaisuutisia sopivasti ennen Stanley Cup -finaaleja
- Dallasin suomalaisten kausi päättyi murskatappioon – tilastot kertovat ruman tarinan
- IL: Latvian MM-pronssijoukkueesta tehtiin rikosilmoitus Suomessa – ”Ihan omaa laatuaan”
- Leijonat joutuu kivenkovaan seuraan! Tässä ovat lohkojaot vuoden 2024 MM-kisoihin
- Jääkiekon MM-kisojen kisaisännät selvillä vuosiksi 2024-27 – kisakaupungit, aikataulut
- Olisiko Christian Heljankolle pitänyt antaa mahdollisuus MM-kisoissa? Näin vastaa Niklas Bäckström Herätys, Leijonat! -ohjelmassa
- Nyt se on varmaa! Tässä on Juhamatti Aaltosen ensi kauden osoite
- Petteri Nummelin kävi kuumana C Morella: ”Toivottavasti eivät vihellä s**tana enää peliäkään”
- Jokerit kasaa hirmujoukkuetta! IS: Narripaitaan neljä kovaa vahvistusta
- IL: Latvian MM-pronssijoukkueesta tehtiin rikosilmoitus Suomessa – ”Ihan omaa laatuaan”
- MM-kisoissa jymypaukku! Vastaavaa ei nähty koskaan aiemmin nykymuotoisen turnauksen historiassa
- MM-kisojen törkytaklaajalta hieno ele – soitti telomalleen Ruotsin tähdelle: ”Vihaan sitä, kun…”