Paluu lähestyy! Jokerit jätti lopullisen Mestis-hakemuksensa
Jokerit on jättänyt perjantaina Mestiksen lisenssikomitealle hakemuksen sarjapaikasta koskien kautta 2023-24.
Seuraavaksi lisenssikomitea käsittelee kaikki hakemukset ja tiedottaa hyväksymisistä tai hylkäämisistä myöhemmin tämän kevään aikana.
– Jääkiekkoliiton liittohallitus myönsi helmikuussa pitämässään kokouksessa Jokereille ehdollisen sarjapaikan Mestikseen. Olemme luottavaisia, että nyt toteutetut omistusjärjestelyt sekä muut tehdyt toimet varmistavat ensi kauden pelipaikkamme. Osakeanti onnistui erinomaisesti, ja kiinnostus seuran ympärillä on kova, Jokerien puheenjohtaja Mikko Saarni kommentoi seuran tiedotteessa.
Jokereiden taustalla on kokonaan uusi yhtiö. Jokerit Helsinki Oy:n hallitukseen kuuluvat puheenjohtaja Saarni, Markus Selin, Ossi Väänänen, Markus Nykänen ja Antti Mantila.
Myöhemmin myös Jokerit-fanit kutsutaan taustayhtiöön mukaan suunnatulla osakeannilla.
– Valmisteluja faneille suunnatusta osakeannista on jo tehty varsin pitkälle, ja anti tullaan toteuttamaan vielä kevään aikana. Fanit tulevat jatkossa myös ehdottamaan yhtä jäsentä Jokereiden hallitukseen aina kahden vuoden sykleissä. Uskomme, että se on erinomainen tapa pitää fanit tiiviisti mukana uuden jokeritarinan rakentamisessa, Saarni sanoi.
Mikäli Jokereille myönnetään Mestis-lisenssi, niin helsinkiläisseura tulee pelaamaan ensi kaudella suurimman osan kotiotteluistaan Keravalla. Jokerit on kiinnostunut pelaamaan myös muutama kotiotteluaan HIFK:n kotiareenalla, Nordiksella.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jymypaljastus: Montreal hieroi kauppaa verivihollisen kanssa – Patrik Laine osana diiliä!
- Tappara: iso sopimusuutinen!
- Tapparasta lähtenyt suomalainen: NHL kutsuu!
- Uusi käänne – nyt voi olla Patrik Laineen aika!
- Risto Dufva: päävalmentajapesti Mestikseen varmistui
- Maajoukkueesta lähtöpassit saanut sarjasikailija iski taas: pitkä pelikielto
- Toimittaja: Kiekko-Espoon tehomies lähtee – suuntana NHL
- Mikko ja Ville Petman: ensi kauden seura selvillä
- Kultaleijona jättää Biel-Biennen – nappaako Liiga-seura?
- Urheilucast: Aleksi Saarela vaihtaa Liiga-seuraa – vaati miljoonadiiliä
- Urheilucast: Aleksi Saarela vaihtaa Liiga-seuraa – vaati miljoonadiiliä
- Urheilucast: Risto Dufva sai huippupestin – tienaa roimat vuositulot!
- Mikko ja Ville Petman: ensi kauden seura selvillä
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän, Suomi ulos – ”Täydellinen turnauskolmikko”
- Kultaleijona jättää Biel-Biennen – nappaako Liiga-seura?
- IS: Ilves kaappasi tähtivahvistuksen HIFK:n edestä!
- Mikko Rantasesta uutta tietoa!
- Ällistyttävä video leviää – NHL:n suomalaistulokas keksi aivan uuden aloitustavan
- TPS-luotsi ottaa kantaa Oliver Lauridsenin kohutaklaukseen: ”Itsekin sitä mieltä”
- Toimittaja: Lukolta hirmuinen jatkosopimus!