Kouvolan Sanomat: Liiga-puolustaja päättää uransa 24-vuotiaana
KooKoon puolustaja Saku Vesterinen ripustaa luistimet naulaan 24 vuoden iässä. KalPan kasvatti kertoi asiasta Kouvolan Sanomille.
Vesterinen loukkaantui viime kaudella vakavasti, kun luistin viilsi hänen vasemmasta kädestään poikki valtimon, kyynärhermon ja kuusi jännettä. Vesterinen teki tällä kaudella paluun kaukaloihin, mutta vamma ei ollut parantunut toivotulla tavalla.
Vesterinen nähtiin tällä kaudella viidessä Liiga-ottelussa ja seitsemässä Mestis-ottelussa Ketterän paidassa.
Vesterinen pelasi ammattilaisurallaan KooKoon lisäksi kasvattiseurassaan KalPassa sekä Mestiksessä Ketterän, Hermeksen, SaPKon ja IPK:n riveissä.
Nuorisomaajoukkueisiin kuulunut Vesterinen pelasi juniorivuosinaan kahden kauden ajan QMJHL:ssä Charlottetown Islandersin riveissä.
LUE MYÖS:
- Jokereissa kuohuu – kolme tähtihankintaa heivattiin katsomoon
- Urheilucast: Liiga-jätti lähti Jori Lehterän perään – ”Sauna ei tule kylmenemään”
- Nyt näyttää pahalta – Liiga-seuran karmeat talousluvut julki
- Se oli siinä – Kärppien seuraikoni päättää pelaajauransa
- IS: Jori Lehterä teki ratkaisunsa loppukaudesta – HIFK:lle jäi arvokas kortti
- IS: HIFK havittelee Jori Lehterän tilalle jo uutta hankintaa – ”Sitä työstetään”
- Liiga-seura teki löydön vapailta markkinoilta – ”Tosi innoissani tulen”
- Urheilucast: Jori Lehterä loikkaamassa Jokereihin? ”Tunnustellut saatavuutta”
- Jukka Jalosen nimi liitettiin Jokereihin – kommentoi IS:lle: ”Mähän oon ilmoittanut”
- Liigaan huhuttu Joona Luoto: uusi seura selvillä
- IS: Jori Lehterä teki ratkaisunsa loppukaudesta – HIFK:lle jäi arvokas kortti
- Liiga-seura teki löydön vapailta markkinoilta – ”Tosi innoissani tulen”
- Urheilucast: Tappara jahtaa Leijonista tuttua huippunimeä – ”Ei savua ilman tulta”
- Jukka Jalosen nimi liitettiin Jokereihin – kommentoi IS:lle: ”Mähän oon ilmoittanut”
- Urheilucast: Jori Lehterä loikkaamassa Jokereihin? ”Tunnustellut saatavuutta”
- IS: HIFK havittelee Jori Lehterän tilalle jo uutta hankintaa – ”Sitä työstetään”
- Liigaan huhuttu Joona Luoto: uusi seura selvillä
- Se oli siinä – Kärppien seuraikoni päättää pelaajauransa
- Karu käänne Mestiksessä – perinteikästä seuraa haetaan konkurssiin
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi paljastus