Karmea pettymys! Pikkuleijonien MM-kisamatka päättyi jättimäiseen yllätystappioon
Suomen alle 18-vuotiaiden maajoukkueen urakka MM-kisoissa päättyi yllättäen torstaina 2-3-puolivälierätappioon Slovakiaa vastaan.
Pikkuleijonat tuskaili ottelussa tehottomuuden kanssa, kun taas Slovakia iski tehokkaasti omista paikoistaan. Slovakian suurin sankari oli 54 torjuntaa napannut Samuel Urban.
Ottelun ensimmäinen maali nähtiin jo reilun 30 sekunnin pelin jälkeen, kun huippulupaava Dalibor Dvorsky onnistui maalinteossa. Myös Pikkuleijonilla oli erässä paikkansa, mutta lisäosumia ei kuitenkaan nähty.
Toisessa erässä Slovakia pääsi karkaamaan jo kolmen maalin karkumatkalle, kun Patrik Masnica ja Adam Cedzo onnistuivat ohittamaan Suomen maalivahti Eemil Vinnin. Molempiin maaleihin Dvorsky merkkautti itselleen syöttöpisteen.
Kolmannessa erässä Pikkuleijonat onnistui saamaan hyvissä ajoin 1-3-kavennusosuman Kasper Halttusen toimesta, mutta tämän jälkeen syntynyt 2-3-kavennus syntyi puolestaan liian myöhään – vain 10 sekuntia ennen päätössummeria, eikä Suomi ehtinyt enää luomaan kaivattua maalipaikkaa. Pikkuleijonien toisen maalin viimeisteli Emil Järventie.
Suomen turnauksen parhaimpina pelaajina palkittiin Kasper Halttunen, Jesse Kiiskinen ja Aron Kiviharju.
Tappion myötä Pikkuleijonat lähtee kotimatkalle, kun taas Slovakian urakka jatkuu seuraavan kerran MM-välierissä. Voit tutustua MM-kisojen tuloksiin ja otteluohjelmaan täällä.
LUE MYÖS:
- Jokereilta tiukka ulostulo – aiheena Tomek Valtonen
- Kultaleijona näki läheltä Aleksander Barkovin vaikutuksen Floridalle – ”Yksi parhaista”
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos
- Patrik Laine ei suostu mihin vain NHL:ssä – ”Nirso”
- Vahvoja näyttöjä NHL:ään – Viljami Marjala ja Atro Leppänen iskussa Edmontonissa
- Tomek Valtonen paljasti IS:lle, miksi Jokerien tähtihankinnat heivattiin katsomoon – ”Tosi yksinkertaista”
- Mikael Granlundille iso kunnianosoitus NHL:ssä – nyt puhuu mies itse
- Kultaleijona heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Jokerifaneilta suorat sanat päävalmentaja Tomek Valtoselle
- Jokereilta kova ratkaisu katsomoon komennettujen tähtien suhteen
- IS: Jori Lehterä teki ratkaisunsa loppukaudesta – HIFK:lle jäi arvokas kortti
- Kultaleijona heitettiin siirtolistalle NHL:ssä!
- Tomek Valtonen paljasti IS:lle, miksi Jokerien tähtihankinnat heivattiin katsomoon – ”Tosi yksinkertaista”
- Urheilucast: Liiga-jätti lähti Jori Lehterän perään – ”Sauna ei tule kylmenemään”
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos
- Liiga-seura teki löydön vapailta markkinoilta – ”Tosi innoissani tulen”
- Se oli siinä – Kärppien seuraikoni päättää pelaajauransa
- Patrik Laine ei suostu mihin vain NHL:ssä – ”Nirso”
- Mikael Granlundille iso kunnianosoitus NHL:ssä – nyt puhuu mies itse
- Jokereilta kova ratkaisu katsomoon komennettujen tähtien suhteen