Mikko Rantanen yrittää sopeutua nopeasti Leijonien ykkösketjuun: ”Eihän se ideaalitilanne ole”

TAMPERE. Leijonien MM-kisojen avausottelu lähestyy, kun joukkue kohtaa perjantaina Yhdysvallat.
Tulevassa ottelussa ykkösketjun muodostavat Teemu Hartikainen, Sakari Manninen ja Mikko Rantanen. Hartikainen ja Manninen ovat toisilleen entuudestaan hyvin tuttuja, mutta myös Rantanen on omien sanojensa mukaan päässyt hyvin joukkueeseen sisään.
– Huomaa kyllä, että Manninen ja Hartikainen ovat pelanneet aiemminkin yhdessä. Ollaan puhuttu paljon, kun olen tullut uutena mukaan. Pelien ja treenien kautta se kemia löytyy parhaiten.
– Kyllä sen huomaa, että yhteyttä on löytynyt. Minä ja Härski yritetään möyriä kulmissa ja Mane on hyvä siinä keskellä löytämään tilaa. Hirveästi ei mitään rooleja sovita. Yritetään vain pelata, eikä sovita liikaa mitään kuvioita, Rantanen kommentoi.
Samalla Leijonien kirkkain tähti huomauttaa kuitenkin, että siinä on omat haasteensa, että ketjun peli täytyy saada muutamassa päivässä toimimaan.
– Pelit ovat paras paikka luoda kemiaa, koska treeneissä omat pelikaverit tietävät, että mitä me yritetään. Eihän se tietenkään ideaalitilanne ole, että on kaksi päivää aikaa treenata, mutta vierellä on kovia pelikavereita, niin kyllä me löydetään jonkinlainen kemia, Rantanen sanoi Leijonat.comille.
MM-kisojen avausottelun vastustajasta, Yhdysvalloista, Rantanen ei osaa sen sijaan sanoa vielä tarkemmin mitään.
– Ei olla käyty vielä läpi. Lyhyesti Jukka (Jalonen) mainitsi, että kyseessä on vikkelä ja nopea joukkue. Huomenna käydään asiaa paremmin läpi.
Rantanen kertoo myös, ettei MM-kisojen avaus jännitä sen suuremmin.
– En mä hirveästi jännitä, eikä ole myöskään ensimmäiset MM-kisat, niin tietää, että mitä odottaa. Nyt on sellainen sopiva ja odottava fiilis.
Miikka Lahtinen
Twitter: @ladalahtinen
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- NHL-mies ei vakuuttanut HIFK:ssa – maisema vaihtuu!
- Huippu-uutinen: Leijoniin noussut hyökkääjä solmi NHL-diilin!
- MM-kultaleijona Jani Lajunen löysi uuden seuran!
- Lehti: TPS naarannut ulkomaalaisvahvistuksen sentteriosastolleen
- MTV: Jokereiden kausikorttimyynti vetää kuin häkä – tällaisista summista puhutaan
- NHL-tähdet kertovat, ketkä ovat parhaita suunsoittajia: ”Muistan sen yhä”
- Jarmo Kekäläinen hankki homofoobikon maineessa olevan venäläispakin – näin GM kommentoi
- ”Ei päätä eikä häntää” – Ville Niemiseltä ankara analyysi Floridasta ja Aleksander Barkovista
- Latvialle historiallisen MM-mitalin ratkaissut puolustaja löysi uuden seuran – siirtyy Pohjois-Amerikasta Eurooppaan
- Liigasta tuttu suomalaishyökkääjä löysi uuden joukkueen – jatkaa uraansa Ruotsissa
- Lähde: Ilveksen ex-maalipyssy on vapautumassa siirtomarkkinoille
- Helsingissä rakennetaan mestarijoukkuetta! HIFK julkaisi nipun tähtisopimuksia
- Hieno kasvutarina! Pakkijärkäle ei kelvannut Mestikseen – pelaa nyt Stanley Cup -finaaleissa
- Nyt se on varmaa! Tässä on mestarivalmentaja Jussi Tapolan seuraava työpaikka
- Mestiksen tehomies siirtyy KHL:ään
- Jori Lehterä paljasti Ilta-Sanomille: näistä syistä liigatähti halusi siirtyä HIFK:hon
- Lehti: TPS naarannut ulkomaalaisvahvistuksen sentteriosastolleen
- HS: HIFK:n urheilujohtajalta yllättävä kommentti Jokereiden Liiga-haaveista
- ”Ei päätä eikä häntää” – Ville Niemiseltä ankara analyysi Floridasta ja Aleksander Barkovista
- MTV: Jokereiden kausikorttimyynti vetää kuin häkä – tällaisista summista puhutaan