Lukko hankki sentterin Yhdysvalloista! Tähtihyökkääjälle jatkosopimus
Lukko rakentaa kovaa vauhtia ensi kauden joukkuettaan. Seura tiedottaa kerralla kolmesta uudesta sopimuksesta.
Keskushyökkääjä Jami Krannila, 22, siirtyy Raumalle kaksivuotisella sopimuksella. Päättyneellä kaudella hän edusti St. Cloudin yliopistojoukkuetta ja iski 41 ottelussa tehot 21+19=40. Loppukaudesta hän pääsi pelaamaan myös kuusi AHL-ottelua ja iski niissä yhden maalin.
– Hyökkäyspään pelaaminen on suurimpia vahvuuksiani, mutta pidän silti itseäni kahden suunnan pelaajana. Luistelu on vahvin osa-alueeni ja se näkyy selvästi jäällä, Krannila kertoo.
Lukko solmi myös kaksivuotisen jatkosopimuksen Sebastian Repon kanssa. Repo on pelannut jo neljä kautta Raumalla ja nakuttanut sinä aikana kovia maalimääriä. Päättynyt kausi oli laitahyökkääjälle vaikea, ja hän keräsi 54 ottelussa tehot 14+14=28.
Lisäksi Lukko on solminut yksivuotisen jatkosopimuksen puolustaja Matthew Abtin kanssa. Kanadalaispuolustaja keräsi 51 ottelussa tehot 2+8=10.
LUE MYÖS:
- Se oli siinä – Kärppien seuraikoni päättää pelaajauransa
- IS: Jori Lehterä teki ratkaisunsa loppukaudesta – HIFK:lle jäi arvokas kortti
- IS: HIFK havittelee Jori Lehterän tilalle jo uutta hankintaa – ”Sitä työstetään”
- Liiga-seura teki löydön vapailta markkinoilta – ”Tosi innoissani tulen”
- Urheilucast: Jori Lehterä loikkaamassa Jokereihin? ”Tunnustellut saatavuutta”
- Jukka Jalosen nimi liitettiin Jokereihin – kommentoi IS:lle: ”Mähän oon ilmoittanut”
- Liigaan huhuttu Joona Luoto: uusi seura selvillä
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi paljastus
- Karu käänne Mestiksessä – perinteikästä seuraa haetaan konkurssiin
- Urheilucast: Tappara jahtaa Leijonista tuttua huippunimeä – ”Ei savua ilman tulta”

- Floridan uusi supertähti ei katsonut hyvällä Aleksander Barkovin kohtelua paluupelissä – heitti hanskat välittömästi