Tätä Mestareiden pöytä odottaa Mikko Rantaselta MM-kisoissa – Olli Jokinen nosti esiin ihailtavan ominaisuuden

C Moren MM-kisojen oheisohjelma Mestareiden pöytä kävi perjantaina läpi odotuksiaan Mikko Rantasen suhteen turnauksessa. Keskusteluun osallistuivat Sami Kapanen, Olli Jokinen sekä Janne Pesonen.
Odotukset ovat luonnollisesti pilvissä, sillä Rantanen takoi NHL-kaudella yli 50 maalia ja yli sata tehopistettä. Hän on myöskin ennakkoarvioissa turnauksen paras pelaaja. C Moren asiantuntijat löysivät Rantasesta kuitenkin paljon muitakin positiivisia puolia kuin pelkät tehopisteet.
– Varmasti tulee laittamaan kaikki peliin, joukkue edellä mennään. Odotan samantyyppistä peliä kun mitä vaikka (Mikael) Granlundilta nähtiin, kun hän tuli viime vuonna mukaan. Hän heitti saman tien sydämen ja sielun kentälle ja pelasi kaikki tilanteet ihan viimeisen päälle. Olen ihan satavarma, että Rane tulee tekemään sen saman ja toivottavasti tekee siihen päälle vielä roppakaupalla niitä pinnoja, Pesonen sanoi.
Myös Jokinen kehui Rantasta vuolaasti. Hän nosti Rantasesta esiin ihailtavan ominaisuuden eli joukkue edellä -ajattelutavan ennen omaa suoritustaan. Rantasesta nousi esiin myöskin poikkeuksellinen monipuolisuus.
– Sen, mitä olen hänen pelaamistaan katsonut ja minkälaisia lausuntoja hän on antanut kisojen alla, huomaa sen, että hän on tullut tänne voittamaan. Hän on nähnyt sen mahdollisuuden, että nyt on taas tilaisuus voittaa jotain. Mikon haastatteluista on paistanut läpi se, että hän puhuu nimenomaan siitä, että haluaa saada sen hyökkäyskentällisen pelin toimimaan. Jos siinä on maalinsylkijöitä vierellä, niin hän pystyy mukautumaan pelintekijäksi. Jos siinä on syöttäjä keskellä, niin hän pystyy olemaan maalintekijä. Nyt puhutaan niin hyvästä pelaajasta, että hän pystyy auttamaan ja tukemaan sitä, että se kentällinen toimii. Ei niinkään, että hänen peli toimii, vaan nimenomaan sen kentällisen peli, Jokinen lausui.
LUE MYÖS
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- The Athletic: Leijonat-jätti vaihtaa maisemaa NHL:ssä – palkankorotus odottaa!
- Leijonien MM-kisojen romahduksella ikävät seuraukset – menetti ykkössijan
- MM-kisoilla jälleen jättimäinen tv-suosio – MTV julkaisi huimat katsojaluvut: ”Jääkiekko yhdisti suomalaisia tänäkin keväänä”
- Siirtohuhu: siirtyykö Tshekin maajoukkuepuolustaja Liigaan?
- Jukka Jaloselle etsitään seuraajaa – löytyykö Leijonien uusi päävalmentaja tästä joukosta?
- AHL-pelaajatkin jäävät jalkoihin! IS: Noora Räty nauttii jättipalkkaa naisten liigassa
- Siirtopommi: Kärppien tähtihyökkääjä Ville Leskinen jättää oululaisseuran – ura jatkuu Liigassa!
- Floridalle tipahti erinomaisia suomalaisuutisia sopivasti ennen Stanley Cup -finaaleja
- Dallasin suomalaisten kausi päättyi murskatappioon – tilastot kertovat ruman tarinan
- IL: Latvian MM-pronssijoukkueesta tehtiin rikosilmoitus Suomessa – ”Ihan omaa laatuaan”
- Leijonat joutuu kivenkovaan seuraan! Tässä ovat lohkojaot vuoden 2024 MM-kisoihin
- Jääkiekon MM-kisojen kisaisännät selvillä vuosiksi 2024-27 – kisakaupungit, aikataulut
- Olisiko Christian Heljankolle pitänyt antaa mahdollisuus MM-kisoissa? Näin vastaa Niklas Bäckström Herätys, Leijonat! -ohjelmassa
- Nyt se on varmaa! Tässä on Juhamatti Aaltosen ensi kauden osoite
- Jokerit kasaa hirmujoukkuetta! IS: Narripaitaan neljä kovaa vahvistusta
- IL: Latvian MM-pronssijoukkueesta tehtiin rikosilmoitus Suomessa – ”Ihan omaa laatuaan”
- Jukka Jaloselle etsitään seuraajaa – löytyykö Leijonien uusi päävalmentaja tästä joukosta?
- MM-kisojen törkytaklaajalta hieno ele – soitti telomalleen Ruotsin tähdelle: ”Vihaan sitä, kun…”
- Tässä on MM-kisojen virallinen tähdistökenttä! MVP-palkinto jymy-yllättäjälle
- Nuorten Leijonien MM-kultahyökkääjä vapaille markkinoille – takana pisterikas kausi!